Meidän metsikön vieraslaji

Meidän tontilla on pieni metsikkökaista, josta osa on lehtomaista maata. Tein sinne aikanaan muutaman kiemurtelevan polun naapurin pikkuystävilleni ja nyt omat lastenlapset juoksevat siellä. Tänä keväänä polulla kävellessä "oikeasti" huomasin. miten joku saniainen on vallannut osan aluskasvillisuudesta. Ja miten nopeasti! Puhelimen hakutoiminnolla sain selville, että kyseessä on metsäimarre, joka on yleinen lähes koko Euroopassa. Ja se tykkää juuri meidän kosteasta kangasmetsästä ja lehdosta. 

Koska en halua sitä meille, googlailin, miten saamme sen poistettua tai vähemmäksi. Yksinkertaisin on kuulemma se, että poistaa maanpäälliset osat ainakin kerran vuodessa. Noiden varsien poisto on helppoa. Olin tosi yllättynyt ja kauhistunutkin, miten imarre on tukahduttanut mustikanvarvut ja muun aluskasvillisuuden.

 

Muutama päivä sitten hämmästelin, missä on minun juhannussiivot, leipomiset ja muut. Ne olivatkin täällä. Mielenkiinnolla seuraan, pääseekö muu kasvu alkuun ennenkuin metsäimarteen juuret työntävät vihreitä varsia.

 Omituisia asukkaita

Talomme on pienen metsikön reunassa ja meillä on kesäisin varsin paljon katseltavaa. Harakat pyrkivät ryöstämään räkättirastaiden munia ja miksei poikasiakin. Täytyy ihailla sitä rastaiden joukkovoimaa, kun ne hätistävät harakkaa; äänet ja lentotapa kertovat, että nyt ajetaan harakka porukalla pois. Ja paras on harakan lähteä.

Puutarhassa on jo monta viikkoa kulkenut rusakon poikanen, joka on nopeasti kasvanut. Ihmekös tuo, kun se syö perennapenkeistä mm. leimukukkien, krookusten ja kesäkukkien alkuja.

  

 Laitoin penkin reunaan pystyyn kertakäyttöhaarukoita mutta sekään ei estänyt. Se oli vain kiertänyt penkin toiselle puolelle. Rusakon ravintoa ovat heinämäiset ruohot ja apila on herkkua. Meidän rusakko on ymmärtänyt väärin, mitä ruokaa kuuluu syödä.

Tontilla ja rakennusten seinillä kulkee useampi orava eivätkä pelkää meitä. Laulussa kerrotaan, että on kuusen latvassa oksien alla, pesä pienoinen oravalla. Tämän oravan kohdalla se ei pidä paikkaansa. Se on majoittunut itse tekemääni "designpönttöön", jonka suuaukkoa on tikka laajentanut. Nyt tuo orava ottaa päiväunia linnunpöntössä. Onneksi siellä ei ole ollut lintuja.

Olen nähnyt sen katselevan ympäristöä pää pitkällä aukosta mutta nyt halusi varmaan nukkua päikkärit.

 Kevään ensi satoa

Pakasteeseen laitetut viime kesän sadot alkavat vähetä mutta onneksi eivät vielä lopu. Mutta oman puutarhan ensimmäisestä sadosta olemme jo saaneet nauttia. Se on Vaasan Marttojen facebookin sivuilta löytynyt

Raparperijuoma

Meillä on omien lisäksi Miehen mumman autiona olevan talon puutarhassa useita raparperipuskia, joten mehuaineksia riittää.

1 kg raparperiä - ei kuorita, pätkitään n 2 cm:n paloiksi

2-3 sitruunaa

4 dl sokeria

4 l kiehuvaa vettä

Minulle riittää 2 sitruunaa, raastan keltaisen kuoren ja puristan mehun. Vettä laitan vain 3,5 litraa

Raparperit, sitruuna ja sokeri astiaan, kiehuva vesi päälle. Sekoittelen. Pidän vuorokauden huoneenlämmössä, sitten siivilöin ja pullotan ja säilytän jääkaapissa. En osaa sanoa, kuinka kauan säilyy, kun juoma katoaa niin nopeasti jääkaapista. 

Voisi luulla, että juoma on karvasta, kun siinä on raparperiä ja sitruunaa. Mutta eipä ole. 

Mitä enemmän on punaisia raparperinvarsia, sitä värikkäämpi juoma tulee. Tässä satsissa oli enemmän vihreitä varsia.

"Kyllä se meidän iän kestää!!"

Muutama juttu sitten kirjoittelinkin meidän maalausurakan alkupuolesta ja nyt se on tehty!

Tuota otsikon lausahdusta sanomme nykyään silloin tällöin ja painavasti juuri äskettäin.  Edellisestä maalauksesta oli kulunut jo lähes 30 vuotta. Silloin tosin maalattiin laudat telineillä ja vuorilaudoitus oli naulaten valmis.

Mies on aina keittänyt maalit isossa tynnyrissä. Lastenlapset ihmettelivät, miksi tuollaista vaaleata on tynnyrin ympärillä. Kun maalia keitetään tuntitolkulla, se lämpenee, kun on vuorausta.

 

Tein yllättäen huomion, ettei mua huimannut maalata mulle korkeilla telineillä. Onkohan käynyt niin, että aivoista on surkastunut sekin osio, jossa on sijainnut korkeanpaikankammo? 

 

Pahatkin paikat piti maalata ja vielä "väärällä" kädellä.

Maalasimme talon pääasiassa yhdessä mutta poika, hänen avovaimonsa tekivät ison työn ja tytär appensa kanssa oli myös maalaamassa kun ehtivät. Ikkunoiden vuorilautojen maalaus oli hidasta ja tarkkaa touhua ja maalarinteippiä kului kymmeniä metrejä. 

Kaksi ja puoli viikkoa työssä meni ja kyllä molempien kropat olivat jumissa. Nyt vähän helpottaa ja fyssari auttaa. Mutta olemme tyytyväisiä.

En kirjoittele tätä trossaten vaan sillä, että olimme tyytyväisiä, kun me yli seitsemänkymppiset pystyimme itse tekemään suurimman osan työstä. Maalit, sudit ja muut tarvittavat maksoivat alle 900 euroa. Katto maalautettiin firmalla ja se maksoi 6000 €, sitä emme olisi itse tehneet!

Nyt ei tarvi muuta kuin odotella kesäkukkien kasvavan. 

 

 Taidenäyttelyssä

Lauantaina oli meillä äiti tytär -reissu taidenäyttelyyn Lapuan taidemuseoon, joka täyttää 20 vuotta. Näyttelyyn oli kutsuttu kaksi lapualaislähtöistä taiteilijaa, kuvataiteilija Heli Kurunsaari ja kuvanveistäjä Tommi Toija. Näyttelyssä ei ollut edefelttejä eikä eilahiltusia vaan aivan erinäköisiä teoksia.

Tommi Toijalla on hauskoja hahmoja.

Meille kerrottiin, että Jätkäsaaressa on yhdeksänmetrinen Bad Bad Boy -patsas, tässä vähän pienempänä.

Ihanan sympaattinen olento puhaltelemassa kuplia. 

Miltä tuntuisi, jos joskus aamusella kurkkaisi ikkunasta ja ulkona olisi noita olioita? Taustalla Helin jo vähän menneisyyttä kuvaava Ring ring -teos.

Tyttären kanssa tykkäsimme tästä taulusta. 

Kun en muka ehtinyt näyttelyn avajaisissa kuvata Heli Kurunsaarta ja hänen teoksiaan, laitan tähän hieman varhaisemman kuvan. Heli on minun ihana kummityttöni. Olen seurannut hänen uraansa jo alusta alkaen.

Meille on kertynyt lahjoina ja itse ostettuina kymmenisen Helin teosta, joista seuraava on vaikuttavin ja ajatuksia herättävä. He näkevät mitä me emme näe. Kummasti teokset ovat kotiutuneet meidän vanhaan taloomme.

Ja pian on juhannus!