Kun vaan saa aikaiseksi...

Monta juttua tulisi tehtyä ja moneen paikkaan mentyä, kun vain saisi aikaiseksi. Mutta kun kotona on niin mukava olla, sanoo tällainen puoli-introvertti. Onneksi meillä on aktiivisempi tytär, joka pyytää äitinsä mukaan sinne, minne ei itse tulisi lähdettyä.

Tytär kysyi viime viikolla, lähdenkö hänen kanssaan kuuntelemaan elokuvamusiikkia. Lupasin ja sunnuntaina olimme Seinäjoki -salissa kuuntelemassa Seinäjoki Symphonic Bandin elokuvamusiikkia Seinäjoki-salissa. Olin lumoutunut, liikuttunut ja kaikkea muuta kuunnellessani neljääkymmentäviittä puhallinsoittajaa. Tämä orkesteri on Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston puhallinorkesteri.

En muista, olenko katsonut näitä elokuvia mutta silti ne olivat vaikuttavia.

 Kotimatkalla mietimme, miten paljon elokuvassa merkitsee musiikki. Ilmankos mykkäelokuvien aikaan teattereissa pianistit soittivat taustamusiikkia.

Iltapäivästä tuli sellainen fiilis, että täytyy lähteä useamminkin kotoa ulos ja nauttimaan!

 Kaavoihin kangistunut ja vanhanaikainen?

Tuota otsikkoa tuumin ja tulin siihen tulokseen, että se pitää jossain määrin paikkansa, leipomisessa varsinkin. Mulla on muutama vakio leivonnainen ja niitä olen tehnyt pitkään. Ykköspaikkaa pitää 

Unelmatorttu, jota lastenlapset sanovat välillä Untuvatortuksi ja Unikkotortuksi. Olen saanut ohjeen 14 -vuotiaana 4H-neuvojalta (silloin maatalouskerho) eli 62 vuotta sitten. Vakiotoivomus heidän synttäreilleen.

Tänään tein Hannan omenatorttua, jonka ohje on ollut Kodin Kuvalehdessä 1970 -luvulla.

Parhaat piparkakut ovat keskikoulun kotitaloustunnilta. Äidiltä Hyvät ässät.  Leilan maustekakku 1980 -luvulta.

Ruuista pisimpään olen tehnyt äidin reseptillä piimävelliä, Valion mainoksen smetanakalaa ja Yhteishyvän makaronipataa. Toki muitakin ruokia. Kaikkein tylsintä on, kun pitää "keksiä", mitä keittäisin. Miehestäkään ei ole apua. Hän ehdottaa aina "Jotain helppoa".

Meillä oli kolme pojanpoikaa (4-10v) yökylässä. Ennen heidän kotiin lähtöä söimme kuoriperunat ja jauhelihasoosin sekä runsaasti salaattia ja Railan limppua, joka maistui kaikille.

Kurkku kukkii!

Alkuvuonna luin netistä ikkunakurkuista, joita kasvatetaan sisätiloissa ikkunalla. Ja saadaan satoa aikaisemmin kuin kasvihuoneesta. Innostuin heti ideasta, kun tuntuu ettei nuo kaupan kurkut maistu hongalta ei haavalta. Ei maistu, kun kesäisin saamme syödä itse kasvatettuja kurkkuja, niitä 10-15 -senttisiä, joissa on makua ja rapsakkuutta. 

Minulla oli kolme kasvihuonekurkun siementä ja niinpä kylvin ne maaliskuun alkupuolella kahteen ruukkuun. Ja tänään aukesi ensimmäinen kukka. Ja kurkun tukena vanha pitkä kudinpuikko, joka jäi toimettomaksi kun otin pyöröpuikot käyttöön.

Nyt mielenkiinnolla seuraan, saammeko satoa. Jos onnistuu, ensi kevääksi olen tilannut Mieheltä riittävän leveän ikkunalaudan, jossa kurkut saavat paremmin valoa. 

 Oli asiaa rautakauppaan

Meidän kirkonkylällä on monipuolinen rautakauppa, mikä alkaa jo olla harvinaisuus. Pikkuhiljaa kaupat vähenevät. Viime viikolla mulla oli sinne aivan omaa asiaa enkä käynyt kyselemässä vaikkapa aitatolppia. Nuorimies oli tiskin takana ja tiedusteli mitä asiaa. Sanoin, että mulla on malli täällä taskussa. Niinpä otin mallit esiin:

Jaa, kauroja. Niinpä. Kysyin, että tietääkö hän mun pojan. Hiukan empi ja jatkoin, että sillä on pitkä ponihäntä. Jo tiesi. Kerroin, että jos poika tulee hakemaan jyviä, sano sille että äitees haki jo. Toista asiakasta nauratti, kun muisti oman äiteensä. Hänellä oli ollut asiaa äidilleen, joka oli töissä. Oli mennyt työpaikalle ja huikannut, että onko äitee täällä. Oli kuulemma ollut. Sanoi, että olihan äidillä nimikin, jota olisi voinut käyttää.

Miksipä ostin 2 litraa kauroja (tuli 3 litraa)? Tein kolmelle pojanpojalle joululahjaksi kauratyynyt, joita he käyttävät kipeisiin jalkoihin. Pojat ovat kovia liikkumaan ja kasvavia. Ei mikään ihme, että jalkoja pakottaa. Olin laittanut tyynyihin liian vähän kauroja, kun ajattelin, että taipuvat paremmin jalan mukaan. Olivat tainneet mennä hiukan kasaankin. Eivätkä lämmittäneetkään riittävästi.

Avasin tyynyt ja lisäsin kauroja. Nyt pysyvät kauemman lämpiminä ja ryhdissäänkin. Hyvä niin.

Ulko-oven puolukkakranssi oli jo aikansa elänyt ja piti poistaa. Mulla oli tilalle toinen aikansa elänyt.

Hattu on ollut tarpeellinen pikkupoikien seikkailuleikeissä. Nyt joutaa hetkeksi oveen.

 

Mukavaa huhtikuuta vaikka takatalvea on luvattu. Kevät tullee kuitenkin ajallaan. Hyvä, ettei liian aikaisin.

Se piti vielä kirjoittaa, että blogin kansikuvassa olevilla karhuilla on nimetkin: Ujo ja Moro.

Hyvää Pääsiäistä!

Kun ikää tulee, juhlatouhotukset vähenevät ja keskittyy olennaiseen. Vaikkapa pääsiäisen aikaan maalattuihin muniin. Mies laittaa tuvan orteen oksan, johon lisään vuosien mittaan maalattuja munia. Tämä ei ole minun keksintöni. Kopsasin idean Isonkyrön vanhainkodin käytävän varrelta.

Maalareina ovat olleet lapset ja lastenlapset eri-ikäisinä. Tämä on minun suosikkini.

Pikkupojan mielenkiinnon kohde näkyy taiteessakin.

Olisikohan kissanaisen taidetta?

Kaikenikäiset saavat maalata

Tottahan tipu kuuluu pääsiäiseen

Talostamme on tehty monta "taulua"

Ajattelin  viime viikolla, että nyt voisin kokeilla tehdä jotain lampaanlihasta ja varauduin ostamaan Kivikylän Kotipalvaamon autolta sopivan palan. Niinhän siinä kävi, että unohdimme kellonajat ja myöhästyimme 10 minuuttia. Auto oli poissa. Mämmirove muistuttaa yksin pääsiäisestä ruokapöydässä.

Mutta tänään lankalauantaina meillä Etelä-Pohjanmaalla kulkevat trullit virpomassa, kun muualla Suomessa trullit ovat jo syöneet kaikki karkit. Olen varautunut muutaman trullin käyntiin ja oletan, että karkit ja pienet kolikot kiinnostavat heitä.

Rauhallista Pääsiäistä!

ps. Yle TV1 näytti sarjan Ristimies ja minä - Jeesus Nasaretilaisen tarina. Oli mielenkiintoinen ja siksihän pääsiäistä vietämme.