Oli asiaa rautakauppaan

Meidän kirkonkylällä on monipuolinen rautakauppa, mikä alkaa jo olla harvinaisuus. Pikkuhiljaa kaupat vähenevät. Viime viikolla mulla oli sinne aivan omaa asiaa enkä käynyt kyselemässä vaikkapa aitatolppia. Nuorimies oli tiskin takana ja tiedusteli mitä asiaa. Sanoin, että mulla on malli täällä taskussa. Niinpä otin mallit esiin:

Jaa, kauroja. Niinpä. Kysyin, että tietääkö hän mun pojan. Hiukan empi ja jatkoin, että sillä on pitkä ponihäntä. Jo tiesi. Kerroin, että jos poika tulee hakemaan jyviä, sano sille että äitees haki jo. Toista asiakasta nauratti, kun muisti oman äiteensä. Hänellä oli ollut asiaa äidilleen, joka oli töissä. Oli mennyt työpaikalle ja huikannut, että onko äitee täällä. Oli kuulemma ollut. Sanoi, että olihan äidillä nimikin, jota olisi voinut käyttää.

Miksipä ostin 2 litraa kauroja (tuli 3 litraa)? Tein kolmelle pojanpojalle joululahjaksi kauratyynyt, joita he käyttävät kipeisiin jalkoihin. Pojat ovat kovia liikkumaan ja kasvavia. Ei mikään ihme, että jalkoja pakottaa. Olin laittanut tyynyihin liian vähän kauroja, kun ajattelin, että taipuvat paremmin jalan mukaan. Olivat tainneet mennä hiukan kasaankin. Eivätkä lämmittäneetkään riittävästi.

Avasin tyynyt ja lisäsin kauroja. Nyt pysyvät kauemman lämpiminä ja ryhdissäänkin. Hyvä niin.

Ulko-oven puolukkakranssi oli jo aikansa elänyt ja piti poistaa. Mulla oli tilalle toinen aikansa elänyt.

Hattu on ollut tarpeellinen pikkupoikien seikkailuleikeissä. Nyt joutaa hetkeksi oveen.

 

Mukavaa huhtikuuta vaikka takatalvea on luvattu. Kevät tullee kuitenkin ajallaan. Hyvä, ettei liian aikaisin.

Se piti vielä kirjoittaa, että blogin kansikuvassa olevilla karhuilla on nimetkin: Ujo ja Moro.