Vaarin uusi ammatti

Tyttären lapset koulun aloittava tyttö ja nelivuotias poika ovat meillä muutaman päivän hoidossa, ennen tyttären lomaa. Aika pikaisesti oli osa tuvasta laitettu uuteen uskoon; nurkassa oli mökki ja koulu.

 

Tuleva ekaluokkalainen harjoitteli koulussa oloa ja opettajaksi pestattiin vaari, kun mummu oli koulun keittolassa valmistamassa ateriaksi muusia ja makkaraa. Vaari olikin vanhan ajan opettaja, koska piti kädessään karttakepin nykyversiota kärpäslätkää. Opiskelu sujui kuulemma oikein hyvin eikä kärpäslätkää tarvittu. Lukutunnin viettivät makkarin sängyssä kuunnellen Viirun ja Pesosen seikkailuja. Poika puolestaan ajeli pyörällä ja opetteli pyörän "käynnistystä".

Huomisen koulupäivän suunnitteluun osallistui myös mummu ja suunnitelmissa on liikuntatunti Kalajärvellä, jossa uintia ja jätskit sekä kukkien kastelu hautausmaalla. 

 Hajamielinen, huonomuistinen???

Nyt mua pännii!

Kylvin huhti-toukokuun vaihteessa avomaan- ja kasvihuonekurkkujen siemenet. Ajattelin silloin, että tottahan minä muistan, missä laatikossa molempien lajien turveruukut ovat. Siemenet itivät ja taimet kasvoivat. Tähän asti aivan hyvä. Mutta ....

Tämä kurkku kasvaa kaveriensa kanssa kitumalla kasvilavassa ja se on kasvihuonekurkku!

 

Ja avomaankurkut nauttivat olostaan lämpöisessä kasvihuoneessa. Viikko pari sitten Mies alkoi ihmetellä, miksi kasvihuonekurkkujen kuori on niin karhea.  Silloin huomasimme erehdyksen.

Harmittaa niin vietävästi, kun olemme monena vuotena tottuneet syömään kasvihuonekurkkuja. Nyt niitä tuskin saamme. Eihän nuo avomaankurkutkaan hukkaan mene; säilöän ne ja syödyksi tulevat.

Ensi keväänä taatusti muistan laittaa joka ruukkuun, mitä siemeniä olen niihin pistellyt! Että tällainen tapaus tällä kertaa.

 Pionit ja sade

Jo lapsena muistan äitini sanoneen, että aina tulee ukkossade, kun pionin kukinta on parhaimmillaan. Ja pitäähän se paikkansa, vaikka kiittelin mielessäni, kun ensimmäisen ukkoskuuron aikaan kukat olivat vasta nupuillaan.

Kolme päivää sitten kävin hakemassa kukkia maljakkoon, kun uhkailtiin sateella. Eihän sitä sadetta tullut. Tässä ne nyt ovat hiukan nuupahtaneina.

Juuri äsken satoi aivan huimasti ja niinpä kävin katkomassa muutaman kukan sisälle. 

 

ja loput jäivät sateeseen

Pionin kukat ja ukkossade osuvat saman aikaan. En tykkää!

Kesäkuun kirjat

Trude Teige: Isoisä hengitti aaltojen tahtiin

 

Norjalainen  laiva torpedoidaan Intian valtamerellä vuonna 1943. Konrad päätyy sairaalaan Jaavalle ja rakastuu siellä norjalaiseen sairaanhoitaja Sigridiin. Japanilaiset olivat valloittaneet Jaavan ja kaikki eurooppalaiset vietiin vankileireille, miehet ja naiset eri leireille. Elämä leireillä on raskasta ja julmaa. Ruokaa oli vähän, lääkkeitä ei ollut, kulkutaudit raivosivat ja sotilaat rankaisivat pienistäkin rikkeistä.

Kirjassa kuvataan ahdistavasti, millaista ihmisillä oli leireillä. Niin ahdistavasti, etten lukenut enää kirjaa illalla ennen nukkumaan menoa. Tuli uniin.

Kun Japani antautui atomipommien pudottamisen jälkeen, Jaavan alkuperäinen väestä halusi eurooppalaiset pois, jolloin lähtö sieltä oli vaarallinen. Kirjan loppuosa liittyy kiinteästi Teigen kirjaan Isoäiti tanssi sateessa . Pidin kirjasta.

Enni Mustonen: Pappilan piika

Kytösavun tarinoita -sarjan ensimmäinen kirja oli Pikkupappilan joulu ja tämä on toinen kirja. Eletään Lapualla vuotta 1877 ja orpotyttö Hanna Prännin elämä huutolaisena suuressa pohjalaistalossa on vaikeaa ikävän emännän komennossa. Onneksi Hanna pääsee rippikouluun ja siirtyy sen jälkeen piiaksi pappilaan, jonne pastorin rouva Aino on mielihyvin ottanut.

Hanna tutustuu pappilan komeaan renkiin, joka ilmaantuu yhä useammin Hannan lähelle. Kirjan juonesta ei sen enempää. Kirsti Manninen eli kirjoittaja Enni Mustonen hallitsee myös tuon ajan historian ja kertoo mielenkiintoissti sen ajan elämästä niin pappilassa, isossa talossa kuin pienissä torpissa. Kun tapahtumat sijoittuvat Lapuan ympäristöön, iso osa vanhoista murresanoista on tuttuja vaikka niitä ei enää käytetäkkää. Minulle vieraita olivat mm. förkkeli eli esiliina, komppeli eli makuuparvi, lapsenkaakku eli istukka, satulipeili eli pöytäpeili, taatiflikka ja taatipoika eli morsiusneito ja -poika.

Saattaapi olla, että eri murrealueella asuvalla on vaikeuksia lukea osaa puheista. Minä tykkäsin kirjasta ja tuosta murteesta. Olin varsin tyytyvääinen, kun naapurin Kaarina lainasi oman äitienpäivänä saamansa kirjan minulle. Kirjaston varauslistassa Pappilan piika oli minulla sijalla 301, joten kauan olisi saanut odottaa.

Kaisa Ikola: Marian

Kirjailija Kaisa Ikola on myös historiantutkija ja se näkyy myös hänen kirjoissaan. Tässä eletään 1200 -luvun Englannissa, jossa liikkuu huhuja salaperäisestä Robin Hoodista, joka varastaa rikkailta ja antaa huono-osaisille. Tästä kertovat tarinat kiehtovat lady Mariania, joka lähtee isänsä kanssa ratsastusretkelle Sherwoodin metsään, jossa Hood piileskelee miehineen.

Maria saa sairaskohtauksen ja hänet kuljetetaan Hoodin piilopaikkaan. Ja kun tässä tarinassa on kyse romantiikasta, Marian rakastuu Robin Hoodiin ja hänen tulee päättää, mikä on hänen tulevaisuutensa. Tykkään Ikolan tyylistä kirjoittaa ja kirjan 158 sivua tuli nopeasti luettua ja kuunneltua.Tottahan mummukin voi joskus seurata nuoren naisen romantiikantäyteistä elämää sen iloineen ja suruineen. Mutta ei päivittäin. Kirjat innostavat usein selvittämään taustoja Nyt googlailin saksien  (Robin Hood) ja normannien (lady Maria) välistä sotaa tai ainakin riitaa.

Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa

Kirja on tietopaketti suomalaisten talonpoikien elämästä vuonna 1480. Siinä kerrotaan kuukausi kerrallaan, mitkä ovat silloin olleet talonpoikien ja heidän perheidensä tehtävät, toimeentulo ja  uskomukset. Arki oli hylkeenpyyntiä kevätjäillä, kesällä peltotöitä varhaisesta aamusta myöhään iltaan valoisuuden mukaan. Arki oli usein kamppailua ravinnosta, mutta parempina aikoina osattiin myös juhlia.

Minulle oli yllättävää, miten paljon jo tuolloin oli talonpojille asetettu velvollisuuksia ja mitä heidän piti veroina toimittaa, miten piti toimia kirkon antamien määräysten kanssa jne. Lisäksi oli säännös, että pareja sai vihkiä keskenään, jos heillä ei ollut sukulaisuutta kuusi polvea taakse päin. Koska Suomessa, joka oli silloin Itämaa, asui niin vähän ihmisiä, että avioparin löytäminen olisi ollut täysin mahdotonta. Kaikkia katolisen kirkon määräyksiä eivät ihmiset noudattaneet eikä salomailta mennyt tietoa kaukaiseen kirkkoon. Mielenkiintoinen kirja, koska tykkään historiasta.