Heinäkuun kirjat

Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken

Monet iltasadut on luettu niin, että minä makaan keskellä ja lapset vierellä ja meillä kaikilla on hauskaa. Minä kuulemma luen paremmin kuin vaari. Saattaapi olla hiukan ilmeikkäämpää.

Minä en oikeastaan valinnut tätä kirjaa vaan lukupiirin vetäjämme, joka teki meille listan kesälukemisista. Tämä kirja oli listassa se, jonka olisin itse viimeisenä valinnut. Kokeilin kuitenkin tämänsorttista laatukirjaa, joita vähän vierastan.  Alkusivuilla en oikein innostunut mutta jatkoin äänikirjalla rikkaruohoja kitkiessa. Ja alkasi kiinnostamaan.

Kirjan takakannessa: " Juha Itkosen taidokkaassa romaanissa intohimo ravistelee koko eksistenssiä (oma huom, koko olemassaoloa). Latautunut ja elegantti rakkaustarina saa pohtimaan elämän suuria valintoja. Samalla romaani on kertomus vuosituhannen vaihteen Suomesta ja kirjojen ja kirjallisuuden merkityksestä." Tuossa se oli tiivistettynä.

Kirjan kertoja Lasse on poikamies, lähestyy viittäkymmentä ikävuotta ja on perihelsinkiläinen kulttuurikodin kasvatti. Marja ja Lasse tapasivat jo nuorina, mutta todelliseksi rakkaussuhteeksi heidän tuntemisensa muuttui vasta keski-iässä. Lasse muistelee näitä vuosia, lapsuuttaan ja myös salaisuutta, jota hän ei haluaisi muistella. Kirjaa piti lukea aika hitaasti mietiskelemällä ja usein tuli mieleen jostain lauseesta, että näinhän asia on. En minä osaa sitä tarkemmin kirjoittaa. Kannattaa lukea kirja.

Eppu Nuotio: Elämänlanka

Tämänkin kirjan on lukupiirin vetäjä ehdottanut kesälukemiseksi. Kirja on sarjaa Ellen Lähteen tutkimuksia. Elleniä en ole aikaisemmin tavannut, koska aloitin kirjan keskeltä sarjaa. Siinä Ellen Lähde on väliaikaisesti Berliinissä poikansa perheen kaksosia hoitamassa. Samalla hän seuraa suomalaisen ohjaaja Johannes Svärin uutuuselokuvaa, joka on mukana Berliinin festivaaleilla. Elokuvassa näyttelevät Johanneksen nykyinen vaimo Aino ja myös hänen ex-vaimonsa Elke.

Kirjassa hyppelehditään paikasta toiseen; näyttelijöiden elämään, Ellenin, hänen tyttärensä ja tyttärensä sekä Ellenin Turun kodin vuokralaisen elämää. Kirjaa lukiessa mulla oli selkeä asennevamma; koska kirja oli merkitty dekkariksi, odotin, kuka murhataan ja miten se selvitetään. Olihan sitäkin, mutta paljon enemmän henkilöiden välisiä suhteita, ruuanlaiton eri vaiheita ja jopa kahvinkeittoa kallisarvoisella laitteella. Ja tietenkin eri kohteita Berliinissä. Olihan kirjassa romantiikkaakin.

Kyllähän kirjan luki mutta ei ollut mikään elämys.

Aino Leppänen: Lanka-aitan Anni

 

Tässä edelleen lukupiirin kotiläksy. 

Oulun Torinrannan punaisessa aitassa on käsityönharrastajan pumpulinpehmeä taivas, Lanka-aitta. Kirjan päähenkilölle Annille neulominen on tullut verenperintönä ja hän jatkaa tätinsä perustamaa lankakauppaa. Anni on noin kolmekymppinen sinkku, jonka päivät täyttyvät kaupasta ja illat kotona katsottavista elokuvista ja kutomisesta. Hänen ainoat ystävänsä ovat Torinrannan pikkupuotien pitäjistä mutta käsityöpiirin perustaminen tuo hieman lisää tuloja ja myös ystäviä.

Kirja oli aivan luettava vaikka muutamat jutut vähän ärsyttikin; Anni oli nuori mutta hän ei käynyt juuri missään kaupan ja yläkerrassa olevan pienen asunnon lisäksi. Vaikutti siltä, että ruoka ei ollut terveellisimmästä päästä. Miten kauppan omistava voi yllättyä, kun tili oli lähes tyhjä. Nämä nyt ovat saivartelua mutta mietitytti kuitenkin. Kirjan loppupuolella ystäviä oli jo enemmän ja ehkä talouskin pysyy kunnossa varsinkin tädin jättämän yllätyksen ansiosta.

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

 

Lainasin kirjan, koska Tiina-kirjat ovat tuttuja. Omassa hyllyssä on vain kaksi Polvan kirjaa; Tiina toimii ja Taidat uhota, Hanna-Leena. Mulla on mielikuva, etten ole nuorempana lukenut Polvan aikuisten kirjoja ja ne olivatkin aika vieraita.

Kaikkein mielenkiintoisinta oli lukea Anni Polvan elämänvaiheet;  millainen oli lapsuus ja nuoruus ja miten ja missä hän kirjoitti. Tykkäsin Juha Hurmeen kerronnasta. Tuli paljon uutta tietoa ja varmaan luen omat Polvan kirjat lähiaikoina.

Eira Pättikangas: Talvella päivät ovat pitkiä

 

Kirjan päähenkilö on Sesilia, köyhän äidin tytär, jonka isä on hävinnyt Amerikkaan. Sesilia pääsee apulaiseksi Laimalle, joka muuttaa pienelle paikkakunnalle ja perustaa hattu- ja lakkiverstaan. Sesilia osoittautuu näppäräksi ompelijaksi, joka saa ottaa luokseen asumaan seitsemänvuotiaan pikkusiskonsakin.

Kylällä huristelee remonttimies Valle paikkakunnan ainoalla autolla. Vallella on suuria suunnitelmia, vähän huoleton mutta yrittelijäs mies. Ja hän on kiinnostunut Sesiliasta. Jos on köyhillä huolia, niitä on varakkailla talollisillakin. Mitä tehdä, jos naimisiin aikovat molemmat tulevat omistamaan maatilan; missä asutaan. 

 Kirjaan jäi keskeneräisiä juonentynkiä, jotka saattavat jatkua uudessa kirjassa. Kirjailija varmaan tietää. Kirja on aivan mukava lukea siitäkin huolimatta, että juoni alkoi tuntua tutulta. Olin lukenut sen jo viitisen vuotta sitten. Kirjassa on paljon murteellista teksiä ja moni sana oli vieras vaikka kirjailija, kirjan paikkakunta ja minäkin olemme Etelä-Pohjanmaalta. Ei ole murre samanlaista koko alueella.

Eeva Soivio: Kertaalleen KUOLLUT

 

Kirjan takakannen tekstiä: "Ennen illan esitystä Eeva tuntee merkillistä väsymystä. Hänen astuessaan teatterin lavalle olo on kuitenkin rauhallinen. Kunnes iskee täydellinen voimattomuus. Näkökenttä sumentuu, ja veri tuntuu kakaavankäsistä ja jaloista. Eeva kaatuu korkkarit jalassa näyttämölle. Sydän lakkaa lyömästä."

Kirjan alussa pistäydytään Seinäjoella vuonna 1983, jolloin Eeva sanoo, että hänen sydämensä on tosi vahva, kun se rummuttaa niin kovaa. Eevalla on näytäntö Ryhmäteatterissa 20. huhtikuuta 2023, missä hän kaatuu lavalle ja kuolee. Sairaalassa kerrotaan, että hän oli kuolleena 4 minuuttia ennenkuin hänet saatiin elvytettyä. Kirjassa on tämän jälkeen paljon kuvausta sairaalassa olosta ja siitä, miten Eeva yrittää tajuta, miksi ja miten näin kävi. 

Eeva kertoo tutkimuksista, sairaalan päivistä ja hienosta vieruskaverista Opettajasta. Eevalla on suuri huoli, miten hänen kaksi poikaansa selviävät tästä; pelkäävätkö, että äiti kuolee oikeasti. Pidin kirjan puolivälissä pienen lukutauon ja kun jatkoin, halusin lukea loppuun. 

Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen kootut kommellukset

Tämä kirja on heinäkuun kirjoista suosikkini. Omassa hyllyssä on kaksi kirjaa Viirun ja Pesosen seikkailuista ja tämän lainasin kirjastosta. Yksinäinen Pesonen sai kaverikseen Viirun pienenä kissanpoikasena ja heistä on tullut hyvät ystävät. Ja Viiru onkin tarpeellinen isäntänsä - vai kumpi on isäntä - taloudessa, koska Pesonen on joskus muistamaton tai hajamielinen. 

Kirjojen tarinat ovat vauhdikkaita mutta parasta niissä on kuvitus. Jatkuvasti löytyy pieniä hauskoja yksityiskohtia, joista lastenlapsetkin nauttivat. Monet iltasadut on luettu niin, että minä makaan keskellä ja lapset vierellä ja meillä kaikilla on hauskaa. Minä kuulemma luen paremmin kuin vaari. Saattaapi olla hiukan ilmeikkäämpää. Ja minä nautin kirjoista yhtä paljon kuin hekin. Tämän kirjan ostan itselleni. 

 

Ei pitäisi rehvastella

Aikaisemmin kerroin aika mokasta eli avomaankurkut laitoimme kasvihuoneeseen ja kasvihuonekurkut kärvistelevät avolavassa. Avomaankurkut tykkäävät olostaan ja säilöttäviä kurkkuja on jo tullut ja lisää tulee.

Mulla on ollut jo 1970 -luvusta lähtien leikkuri, jonka modernin nimen opin vasta pari vuotta sitten. Se on MANDOLIINI. Eilen pienimme kurkkuja, minä mandoliinilla ja Mies puukolla. Kerroin, että kerran tai kaksi on pieni haava tullut sormeen vuosikymmenten aikana. Pitäisi keskittyä hommaansa eikä trossailla. Niinpä päästin kurkun liian pieneksi ja leikkasin haavan peukaloon.

  

Onneksi tuli vain pieni viilto peukalonpäähän eikä palaa peukaloa. 

  

Saas nähdä, opinko mitään. Mutta kurkut ovat purkissa.

 Työtä helpottavat jutut

Tänään lauantaina poimin ensimmäiset mustaherukat ja ensi viikolla alkaa mehujen keitto ainakin pensaiden yläoksien marjoista. Jotta työ olisi mukavaa, käytän muutamia apukeinoja:

Laitan pienen muovisangon roikkumaan kaulasta. Ei tarvi aina kääntyä ja kurkotella, kun laittaa marjoja kippoon.

  

Kun pääsen vähän alemmille oksille, poimin istuen puutarhajakkaralla.

 

Sain tämän tosi hyvän telineen äitienpäivälahjaksi ja toisinpäin käännettynä tämä on mukava alusta polville, kun nypin rikkaruohoja. On helpppo päästä ylös, kun saa nousta nuo "rivat" apuna.

Jos poimin yksin, seurana on äänikirja.

 

Eipä hassumpaa hommaa, kun marjoja saa eri muodoissaan nauttia pitkin talvea.

 

 Kannattaa kopioida

Mun Mies tykkää käydä mustikassa ja minä tykkään siitä, että hän käy. Metsässä on tietenkin paljon lentäviä kavereita, joita kukaan ei halua lähelleen. 

Turkista Ilmajoelle muuttanut mies hankkii lisätienestiä mustikoita poimimalla ja lehdessä oli hänestä kuva huppari yllään.

 

Mies hokasi, että tämä asuhan on hyvä. Ei pure sääsket niskaan. Aloitin ensin anorakin etsinnän netistä. Löytyihän niitä Intersportista, Kärkkäiseltä, Partioaitasta ja Luhdalta. Halvin hinta oli vähän alle 70 €, josta totesimme, ettei mustikkametsään noin kallista takkia hommata.

Kävin meidän paikallisessa Lähetys-Kirpussa katsomassa, josko sieltä löytyi. Myyjänä oli vasta hieman suomea puhuva, jolle anorakki oli aivan vieras sana mutta elekielellä kun keskustelimme, löytyi huppari.

 

Tämä ohut huppari maksoi kokonaiset 2,50 € + viidenkymmenen sentin tikkari mukana olleelle pikku-Miskalle. Mies ei ole millään lailla hupparimiehiä mutta tämä on kuulemma tosi mukava mustikkametsässä.

Mihinkähän minä käyttäisin nuo säästyneet 65 €???

 Vaarin uusi ammatti

Tyttären lapset koulun aloittava tyttö ja nelivuotias poika ovat meillä muutaman päivän hoidossa, ennen tyttären lomaa. Aika pikaisesti oli osa tuvasta laitettu uuteen uskoon; nurkassa oli mökki ja koulu.

 

Tuleva ekaluokkalainen harjoitteli koulussa oloa ja opettajaksi pestattiin vaari, kun mummu oli koulun keittolassa valmistamassa ateriaksi muusia ja makkaraa. Vaari olikin vanhan ajan opettaja, koska piti kädessään karttakepin nykyversiota kärpäslätkää. Opiskelu sujui kuulemma oikein hyvin eikä kärpäslätkää tarvittu. Lukutunnin viettivät makkarin sängyssä kuunnellen Viirun ja Pesosen seikkailuja. Poika puolestaan ajeli pyörällä ja opetteli pyörän "käynnistystä".

Huomisen koulupäivän suunnitteluun osallistui myös mummu ja suunnitelmissa on liikuntatunti Kalajärvellä, jossa uintia ja jätskit sekä kukkien kastelu hautausmaalla. 

 Hajamielinen, huonomuistinen???

Nyt mua pännii!

Kylvin huhti-toukokuun vaihteessa avomaan- ja kasvihuonekurkkujen siemenet. Ajattelin silloin, että tottahan minä muistan, missä laatikossa molempien lajien turveruukut ovat. Siemenet itivät ja taimet kasvoivat. Tähän asti aivan hyvä. Mutta ....

Tämä kurkku kasvaa kaveriensa kanssa kitumalla kasvilavassa ja se on kasvihuonekurkku!

 

Ja avomaankurkut nauttivat olostaan lämpöisessä kasvihuoneessa. Viikko pari sitten Mies alkoi ihmetellä, miksi kasvihuonekurkkujen kuori on niin karhea.  Silloin huomasimme erehdyksen.

Harmittaa niin vietävästi, kun olemme monena vuotena tottuneet syömään kasvihuonekurkkuja. Nyt niitä tuskin saamme. Eihän nuo avomaankurkutkaan hukkaan mene; säilöän ne ja syödyksi tulevat.

Ensi keväänä taatusti muistan laittaa joka ruukkuun, mitä siemeniä olen niihin pistellyt! Että tällainen tapaus tällä kertaa.

 Pionit ja sade

Jo lapsena muistan äitini sanoneen, että aina tulee ukkossade, kun pionin kukinta on parhaimmillaan. Ja pitäähän se paikkansa, vaikka kiittelin mielessäni, kun ensimmäisen ukkoskuuron aikaan kukat olivat vasta nupuillaan.

Kolme päivää sitten kävin hakemassa kukkia maljakkoon, kun uhkailtiin sateella. Eihän sitä sadetta tullut. Tässä ne nyt ovat hiukan nuupahtaneina.

Juuri äsken satoi aivan huimasti ja niinpä kävin katkomassa muutaman kukan sisälle. 

 

ja loput jäivät sateeseen

Pionin kukat ja ukkossade osuvat saman aikaan. En tykkää!

Kesäkuun kirjat

Trude Teige: Isoisä hengitti aaltojen tahtiin

 

Norjalainen  laiva torpedoidaan Intian valtamerellä vuonna 1943. Konrad päätyy sairaalaan Jaavalle ja rakastuu siellä norjalaiseen sairaanhoitaja Sigridiin. Japanilaiset olivat valloittaneet Jaavan ja kaikki eurooppalaiset vietiin vankileireille, miehet ja naiset eri leireille. Elämä leireillä on raskasta ja julmaa. Ruokaa oli vähän, lääkkeitä ei ollut, kulkutaudit raivosivat ja sotilaat rankaisivat pienistäkin rikkeistä.

Kirjassa kuvataan ahdistavasti, millaista ihmisillä oli leireillä. Niin ahdistavasti, etten lukenut enää kirjaa illalla ennen nukkumaan menoa. Tuli uniin.

Kun Japani antautui atomipommien pudottamisen jälkeen, Jaavan alkuperäinen väestä halusi eurooppalaiset pois, jolloin lähtö sieltä oli vaarallinen. Kirjan loppuosa liittyy kiinteästi Teigen kirjaan Isoäiti tanssi sateessa . Pidin kirjasta.

Enni Mustonen: Pappilan piika

Kytösavun tarinoita -sarjan ensimmäinen kirja oli Pikkupappilan joulu ja tämä on toinen kirja. Eletään Lapualla vuotta 1877 ja orpotyttö Hanna Prännin elämä huutolaisena suuressa pohjalaistalossa on vaikeaa ikävän emännän komennossa. Onneksi Hanna pääsee rippikouluun ja siirtyy sen jälkeen piiaksi pappilaan, jonne pastorin rouva Aino on mielihyvin ottanut.

Hanna tutustuu pappilan komeaan renkiin, joka ilmaantuu yhä useammin Hannan lähelle. Kirjan juonesta ei sen enempää. Kirsti Manninen eli kirjoittaja Enni Mustonen hallitsee myös tuon ajan historian ja kertoo mielenkiintoissti sen ajan elämästä niin pappilassa, isossa talossa kuin pienissä torpissa. Kun tapahtumat sijoittuvat Lapuan ympäristöön, iso osa vanhoista murresanoista on tuttuja vaikka niitä ei enää käytetäkkää. Minulle vieraita olivat mm. förkkeli eli esiliina, komppeli eli makuuparvi, lapsenkaakku eli istukka, satulipeili eli pöytäpeili, taatiflikka ja taatipoika eli morsiusneito ja -poika.

Saattaapi olla, että eri murrealueella asuvalla on vaikeuksia lukea osaa puheista. Minä tykkäsin kirjasta ja tuosta murteesta. Olin varsin tyytyvääinen, kun naapurin Kaarina lainasi oman äitienpäivänä saamansa kirjan minulle. Kirjaston varauslistassa Pappilan piika oli minulla sijalla 301, joten kauan olisi saanut odottaa.

Kaisa Ikola: Marian

Kirjailija Kaisa Ikola on myös historiantutkija ja se näkyy myös hänen kirjoissaan. Tässä eletään 1200 -luvun Englannissa, jossa liikkuu huhuja salaperäisestä Robin Hoodista, joka varastaa rikkailta ja antaa huono-osaisille. Tästä kertovat tarinat kiehtovat lady Mariania, joka lähtee isänsä kanssa ratsastusretkelle Sherwoodin metsään, jossa Hood piileskelee miehineen.

Maria saa sairaskohtauksen ja hänet kuljetetaan Hoodin piilopaikkaan. Ja kun tässä tarinassa on kyse romantiikasta, Marian rakastuu Robin Hoodiin ja hänen tulee päättää, mikä on hänen tulevaisuutensa. Tykkään Ikolan tyylistä kirjoittaa ja kirjan 158 sivua tuli nopeasti luettua ja kuunneltua.Tottahan mummukin voi joskus seurata nuoren naisen romantiikantäyteistä elämää sen iloineen ja suruineen. Mutta ei päivittäin. Kirjat innostavat usein selvittämään taustoja Nyt googlailin saksien  (Robin Hood) ja normannien (lady Maria) välistä sotaa tai ainakin riitaa.

Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa

Kirja on tietopaketti suomalaisten talonpoikien elämästä vuonna 1480. Siinä kerrotaan kuukausi kerrallaan, mitkä ovat silloin olleet talonpoikien ja heidän perheidensä tehtävät, toimeentulo ja  uskomukset. Arki oli hylkeenpyyntiä kevätjäillä, kesällä peltotöitä varhaisesta aamusta myöhään iltaan valoisuuden mukaan. Arki oli usein kamppailua ravinnosta, mutta parempina aikoina osattiin myös juhlia.

Minulle oli yllättävää, miten paljon jo tuolloin oli talonpojille asetettu velvollisuuksia ja mitä heidän piti veroina toimittaa, miten piti toimia kirkon antamien määräysten kanssa jne. Lisäksi oli säännös, että pareja sai vihkiä keskenään, jos heillä ei ollut sukulaisuutta kuusi polvea taakse päin. Koska Suomessa, joka oli silloin Itämaa, asui niin vähän ihmisiä, että avioparin löytäminen olisi ollut täysin mahdotonta. Kaikkia katolisen kirkon määräyksiä eivät ihmiset noudattaneet eikä salomailta mennyt tietoa kaukaiseen kirkkoon. Mielenkiintoinen kirja, koska tykkään historiasta.