Vaarin uusi ammatti

Tyttären lapset koulun aloittava tyttö ja nelivuotias poika ovat meillä muutaman päivän hoidossa, ennen tyttären lomaa. Aika pikaisesti oli osa tuvasta laitettu uuteen uskoon; nurkassa oli mökki ja koulu.

 

Tuleva ekaluokkalainen harjoitteli koulussa oloa ja opettajaksi pestattiin vaari, kun mummu oli koulun keittolassa valmistamassa ateriaksi muusia ja makkaraa. Vaari olikin vanhan ajan opettaja, koska piti kädessään karttakepin nykyversiota kärpäslätkää. Opiskelu sujui kuulemma oikein hyvin eikä kärpäslätkää tarvittu. Lukutunnin viettivät makkarin sängyssä kuunnellen Viirun ja Pesosen seikkailuja. Poika puolestaan ajeli pyörällä ja opetteli pyörän "käynnistystä".

Huomisen koulupäivän suunnitteluun osallistui myös mummu ja suunnitelmissa on liikuntatunti Kalajärvellä, jossa uintia ja jätskit sekä kukkien kastelu hautausmaalla. 

 Hajamielinen, huonomuistinen???

Nyt mua pännii!

Kylvin huhti-toukokuun vaihteessa avomaan- ja kasvihuonekurkkujen siemenet. Ajattelin silloin, että tottahan minä muistan, missä laatikossa molempien lajien turveruukut ovat. Siemenet itivät ja taimet kasvoivat. Tähän asti aivan hyvä. Mutta ....

Tämä kurkku kasvaa kaveriensa kanssa kitumalla kasvilavassa ja se on kasvihuonekurkku!

 

Ja avomaankurkut nauttivat olostaan lämpöisessä kasvihuoneessa. Viikko pari sitten Mies alkoi ihmetellä, miksi kasvihuonekurkkujen kuori on niin karhea.  Silloin huomasimme erehdyksen.

Harmittaa niin vietävästi, kun olemme monena vuotena tottuneet syömään kasvihuonekurkkuja. Nyt niitä tuskin saamme. Eihän nuo avomaankurkutkaan hukkaan mene; säilöän ne ja syödyksi tulevat.

Ensi keväänä taatusti muistan laittaa joka ruukkuun, mitä siemeniä olen niihin pistellyt! Että tällainen tapaus tällä kertaa.

 Pionit ja sade

Jo lapsena muistan äitini sanoneen, että aina tulee ukkossade, kun pionin kukinta on parhaimmillaan. Ja pitäähän se paikkansa, vaikka kiittelin mielessäni, kun ensimmäisen ukkoskuuron aikaan kukat olivat vasta nupuillaan.

Kolme päivää sitten kävin hakemassa kukkia maljakkoon, kun uhkailtiin sateella. Eihän sitä sadetta tullut. Tässä ne nyt ovat hiukan nuupahtaneina.

Juuri äsken satoi aivan huimasti ja niinpä kävin katkomassa muutaman kukan sisälle. 

 

ja loput jäivät sateeseen

Pionin kukat ja ukkossade osuvat saman aikaan. En tykkää!

Kesäkuun kirjat

Trude Teige: Isoisä hengitti aaltojen tahtiin

 

Norjalainen  laiva torpedoidaan Intian valtamerellä vuonna 1943. Konrad päätyy sairaalaan Jaavalle ja rakastuu siellä norjalaiseen sairaanhoitaja Sigridiin. Japanilaiset olivat valloittaneet Jaavan ja kaikki eurooppalaiset vietiin vankileireille, miehet ja naiset eri leireille. Elämä leireillä on raskasta ja julmaa. Ruokaa oli vähän, lääkkeitä ei ollut, kulkutaudit raivosivat ja sotilaat rankaisivat pienistäkin rikkeistä.

Kirjassa kuvataan ahdistavasti, millaista ihmisillä oli leireillä. Niin ahdistavasti, etten lukenut enää kirjaa illalla ennen nukkumaan menoa. Tuli uniin.

Kun Japani antautui atomipommien pudottamisen jälkeen, Jaavan alkuperäinen väestä halusi eurooppalaiset pois, jolloin lähtö sieltä oli vaarallinen. Kirjan loppuosa liittyy kiinteästi Teigen kirjaan Isoäiti tanssi sateessa . Pidin kirjasta.

Enni Mustonen: Pappilan piika

Kytösavun tarinoita -sarjan ensimmäinen kirja oli Pikkupappilan joulu ja tämä on toinen kirja. Eletään Lapualla vuotta 1877 ja orpotyttö Hanna Prännin elämä huutolaisena suuressa pohjalaistalossa on vaikeaa ikävän emännän komennossa. Onneksi Hanna pääsee rippikouluun ja siirtyy sen jälkeen piiaksi pappilaan, jonne pastorin rouva Aino on mielihyvin ottanut.

Hanna tutustuu pappilan komeaan renkiin, joka ilmaantuu yhä useammin Hannan lähelle. Kirjan juonesta ei sen enempää. Kirsti Manninen eli kirjoittaja Enni Mustonen hallitsee myös tuon ajan historian ja kertoo mielenkiintoissti sen ajan elämästä niin pappilassa, isossa talossa kuin pienissä torpissa. Kun tapahtumat sijoittuvat Lapuan ympäristöön, iso osa vanhoista murresanoista on tuttuja vaikka niitä ei enää käytetäkkää. Minulle vieraita olivat mm. förkkeli eli esiliina, komppeli eli makuuparvi, lapsenkaakku eli istukka, satulipeili eli pöytäpeili, taatiflikka ja taatipoika eli morsiusneito ja -poika.

Saattaapi olla, että eri murrealueella asuvalla on vaikeuksia lukea osaa puheista. Minä tykkäsin kirjasta ja tuosta murteesta. Olin varsin tyytyvääinen, kun naapurin Kaarina lainasi oman äitienpäivänä saamansa kirjan minulle. Kirjaston varauslistassa Pappilan piika oli minulla sijalla 301, joten kauan olisi saanut odottaa.

Kaisa Ikola: Marian

Kirjailija Kaisa Ikola on myös historiantutkija ja se näkyy myös hänen kirjoissaan. Tässä eletään 1200 -luvun Englannissa, jossa liikkuu huhuja salaperäisestä Robin Hoodista, joka varastaa rikkailta ja antaa huono-osaisille. Tästä kertovat tarinat kiehtovat lady Mariania, joka lähtee isänsä kanssa ratsastusretkelle Sherwoodin metsään, jossa Hood piileskelee miehineen.

Maria saa sairaskohtauksen ja hänet kuljetetaan Hoodin piilopaikkaan. Ja kun tässä tarinassa on kyse romantiikasta, Marian rakastuu Robin Hoodiin ja hänen tulee päättää, mikä on hänen tulevaisuutensa. Tykkään Ikolan tyylistä kirjoittaa ja kirjan 158 sivua tuli nopeasti luettua ja kuunneltua.Tottahan mummukin voi joskus seurata nuoren naisen romantiikantäyteistä elämää sen iloineen ja suruineen. Mutta ei päivittäin. Kirjat innostavat usein selvittämään taustoja Nyt googlailin saksien  (Robin Hood) ja normannien (lady Maria) välistä sotaa tai ainakin riitaa.

Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa

Kirja on tietopaketti suomalaisten talonpoikien elämästä vuonna 1480. Siinä kerrotaan kuukausi kerrallaan, mitkä ovat silloin olleet talonpoikien ja heidän perheidensä tehtävät, toimeentulo ja  uskomukset. Arki oli hylkeenpyyntiä kevätjäillä, kesällä peltotöitä varhaisesta aamusta myöhään iltaan valoisuuden mukaan. Arki oli usein kamppailua ravinnosta, mutta parempina aikoina osattiin myös juhlia.

Minulle oli yllättävää, miten paljon jo tuolloin oli talonpojille asetettu velvollisuuksia ja mitä heidän piti veroina toimittaa, miten piti toimia kirkon antamien määräysten kanssa jne. Lisäksi oli säännös, että pareja sai vihkiä keskenään, jos heillä ei ollut sukulaisuutta kuusi polvea taakse päin. Koska Suomessa, joka oli silloin Itämaa, asui niin vähän ihmisiä, että avioparin löytäminen olisi ollut täysin mahdotonta. Kaikkia katolisen kirkon määräyksiä eivät ihmiset noudattaneet eikä salomailta mennyt tietoa kaukaiseen kirkkoon. Mielenkiintoinen kirja, koska tykkään historiasta.

 

 Meidän metsikön vieraslaji

Meidän tontilla on pieni metsikkökaista, josta osa on lehtomaista maata. Tein sinne aikanaan muutaman kiemurtelevan polun naapurin pikkuystävilleni ja nyt omat lastenlapset juoksevat siellä. Tänä keväänä polulla kävellessä "oikeasti" huomasin. miten joku saniainen on vallannut osan aluskasvillisuudesta. Ja miten nopeasti! Puhelimen hakutoiminnolla sain selville, että kyseessä on metsäimarre, joka on yleinen lähes koko Euroopassa. Ja se tykkää juuri meidän kosteasta kangasmetsästä ja lehdosta. 

Koska en halua sitä meille, googlailin, miten saamme sen poistettua tai vähemmäksi. Yksinkertaisin on kuulemma se, että poistaa maanpäälliset osat ainakin kerran vuodessa. Noiden varsien poisto on helppoa. Olin tosi yllättynyt ja kauhistunutkin, miten imarre on tukahduttanut mustikanvarvut ja muun aluskasvillisuuden.

 

Muutama päivä sitten hämmästelin, missä on minun juhannussiivot, leipomiset ja muut. Ne olivatkin täällä. Mielenkiinnolla seuraan, pääseekö muu kasvu alkuun ennenkuin metsäimarteen juuret työntävät vihreitä varsia.

 Omituisia asukkaita

Talomme on pienen metsikön reunassa ja meillä on kesäisin varsin paljon katseltavaa. Harakat pyrkivät ryöstämään räkättirastaiden munia ja miksei poikasiakin. Täytyy ihailla sitä rastaiden joukkovoimaa, kun ne hätistävät harakkaa; äänet ja lentotapa kertovat, että nyt ajetaan harakka porukalla pois. Ja paras on harakan lähteä.

Puutarhassa on jo monta viikkoa kulkenut rusakon poikanen, joka on nopeasti kasvanut. Ihmekös tuo, kun se syö perennapenkeistä mm. leimukukkien, krookusten ja kesäkukkien alkuja.

  

 Laitoin penkin reunaan pystyyn kertakäyttöhaarukoita mutta sekään ei estänyt. Se oli vain kiertänyt penkin toiselle puolelle. Rusakon ravintoa ovat heinämäiset ruohot ja apila on herkkua. Meidän rusakko on ymmärtänyt väärin, mitä ruokaa kuuluu syödä.

Tontilla ja rakennusten seinillä kulkee useampi orava eivätkä pelkää meitä. Laulussa kerrotaan, että on kuusen latvassa oksien alla, pesä pienoinen oravalla. Tämän oravan kohdalla se ei pidä paikkaansa. Se on majoittunut itse tekemääni "designpönttöön", jonka suuaukkoa on tikka laajentanut. Nyt tuo orava ottaa päiväunia linnunpöntössä. Onneksi siellä ei ole ollut lintuja.

Olen nähnyt sen katselevan ympäristöä pää pitkällä aukosta mutta nyt halusi varmaan nukkua päikkärit.

 Kevään ensi satoa

Pakasteeseen laitetut viime kesän sadot alkavat vähetä mutta onneksi eivät vielä lopu. Mutta oman puutarhan ensimmäisestä sadosta olemme jo saaneet nauttia. Se on Vaasan Marttojen facebookin sivuilta löytynyt

Raparperijuoma

Meillä on omien lisäksi Miehen mumman autiona olevan talon puutarhassa useita raparperipuskia, joten mehuaineksia riittää.

1 kg raparperiä - ei kuorita, pätkitään n 2 cm:n paloiksi

2-3 sitruunaa

4 dl sokeria

4 l kiehuvaa vettä

Minulle riittää 2 sitruunaa, raastan keltaisen kuoren ja puristan mehun. Vettä laitan vain 3,5 litraa

Raparperit, sitruuna ja sokeri astiaan, kiehuva vesi päälle. Sekoittelen. Pidän vuorokauden huoneenlämmössä, sitten siivilöin ja pullotan ja säilytän jääkaapissa. En osaa sanoa, kuinka kauan säilyy, kun juoma katoaa niin nopeasti jääkaapista. 

Voisi luulla, että juoma on karvasta, kun siinä on raparperiä ja sitruunaa. Mutta eipä ole. 

Mitä enemmän on punaisia raparperinvarsia, sitä värikkäämpi juoma tulee. Tässä satsissa oli enemmän vihreitä varsia.