Elokuun kirjat

Kale Puonti: Joni

Kaksi laukausta kajahtaa kontulaisen kerrostalon pihassa, ja mies lyyhistyy kuolleena maahan. Poliisiensaapuessa huppariin pukeutunut surmaaja on joka ehti kadota. Pasilan Myrkyn poliisit tunnistavat uhrin, jolla on huumebisneksiä ja joka on kovamaineien 900-katujengin pomo. Vähää myöhemmin toisen jengin ykkösmies löytyy ammuttuna.

KRP aloittaa tutkimukset mutta Myrkyn poliisi tekee omia täydentäviä tutkimuksia. Ja murhaaja selviää.

Kirja on helppolukuinen ja kappaleet otsikoitu tapahtumapaikan mukaan. Kirjassa ei ollut selkeää päähenkilöä vaan mukana oli koko ryhmä. Aika pitkään olisin pistänyt linnaan väärän henkilön mutta tässäkin kirjassa oli, että kaikki pienetkin vihjeet kannattaa selvittää.

Philippe Collin: Ritzin baarimestari

  

Tässsä tositapahtumiin perustuvassa kirjassa saksalaiset valtaavat pariisin kesäkuussa 1940. Saksalaisupseerit janoavat pariisilaista joie de vivreä - huoletonta elämästä nauttimista, seurapiirejä, kuplivaa sampanjaa ja baarimestari Frank Meierin maailmankuuluja coctaileja.

Frank Meier palvelee miehittäjiä vaieten neljä vuotta, eikä kukaan tiedä, että hän on juutalainen. Hän saa paljon tietoa saksankielentaitoisena Gestapon ja korkea-arvoisten saksalaisten upseerien keskusteluista vaikka pysyy aina sivussa ja tietyllä lailla näkymättömänä. Kirjassa on vähän liikaa henkilöitä mutta silti se oli mielenkiintoinen ja kertoi ajasta miehitetyssä Pariisissa ja loistohotellissa.

Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla

 

Kirjan kannessa:"Heikki, rahavaikeuksissa kamppaileva sahayrittäjä, saa kylän pikkugangsterilta Sipolta karmivan tehtävän: jos Heikki haluaa pitää perintösahansa, hänen tulee hankkiutua eroon Sipon vaimon ruumiista. Samaan aikaan paikalle tulee belgialainen ostaja tarkastamaan sahan tuotteiden laatua. Heikki tekee kaikkensa pitääkseen hämärähommat piilossa, mutta pian käy ilmi, että sahan työnteijöillä on omat metkut mielessään."

Kirja on siitä merkillinen, että se on hauska, vaikka ruumiita tulee solkenaan tai ainakin kaksi ylimääräistä. Kirja on myös helppolukuinen. Tykkäsin tästä niinkuin monesta muustakin Tuomaisen kirjasta.

Sofie Sarenbrant: Parasiitti

 

Tukholman Drottningholmin linnan mailta löytyy ruumiin palaneet jäännökset. Poliisi löytää uhrin vierestä tappolistan, jonka viimeisenä nimenä on Emma Sköld, maineikas poliisi ja rikostutkija. Tutkijoilla on kiire selvittää, ketä ovat listan henkilöt ja miten he liittyvät toisiinsa. Syyllinen on löydettävä kiireesti, sillä kaikkien muiten listan henkilöiden henki on vaarassa. 

Olen lukenut palon Sarenbrantin kirjoja ja tykännyt. Siinä on paljon väkivaltaa mutta sillä ei mässäillä. Teksti on sujuvaa ja jännittävää. Piti muuten googlata, mitä Parasiitti tarkoittaa. Se on "loinen tai eliö, joka elää toisen eliön (isännän) pinnalla tai sisälä ja ottaa siitä ravintonsa sen kustannuksella." Pätee ihmisiinkin.

Ann Cleeves: Kivineidot

 

Kirjan takakannen mukaan "koukuttavan dekkarin pinnan alla kuplii huoli heitteille jätetyistä nuorista."

Lastenkodin edestä löytyy talon nuoren työntekijän ruumis. Vera Stanhopen porukka saapuu tutkimaan surmaa, ja hänen ainoa johtolankansa on 14-vuotiaan Chouen katoaminen lastenkodista samana iltana. Kirja käynnistyy mulle vähän hitaasti mutta jatkoin lukemista ja jo alkoi kiinnostaa. Kirjan pääsisältö on tytön etsintä ja miksi hän katosi. Vera ei usko hänen kuolemaansa.

Kirjassa on paljon heitteille jätettyjen nuorten kohtaloita ja sitä, miten yritykset tekevät tulosta lasten elinoloista piittaamatta. Kunnon dekkarin tavoin kirjan lopussa löytyvät syylliset mutta en arvannut, keitä he olivat. Ja Vera Stanhope on hyvä.

Carin Hjulström: Kuolema käy kylässä

Tämä taitaa olla kolmas Taimitarha-murhat kirja, jonka olen lukenut. 544 sivua oli vähän liikaa. 

Ex-näyttelijätär Siri Ehrensvärd ja veljenpoika Anton ahkeroivat taimitarhassaan kädet mullassa. Kulmakunnan rikkain mies kutsuu koko kylän ylellisen tapahtumatilan avajaisiin. Seuraavana aamuna juhliin osallistunut em. rikkaan miehen poika löydetään kuolleeena. Paikallispoliisi Olle työpareineen selvittää murhaa. Toisaalla Anton yrittää selvittää vanhempiensa katoamisen mysteeriä Tansaniassa saakka. 

Kirja on merkitty jännäriksi mutta siinä oli enemmän vehreitä maalaismaisemia ja ihmissuhteita. Ja hyvin pitkään Antonin ja tyttöystävän reissua Tansaniaan, mitkä luvut ohitin. Pakkohan oli tämä lukea loppuun mutta saapi tämä sarja jäädä tähän.

Olipa taas dekkarikuukausi!

 Hupaisaa

Ei perintöriitoja

Käymme kesän mittaan muutaman kerran lastenlasten kanssa hautausmaalla kastelemassa kukkia. Viimeksi oli mukana tyttärenpoika Miska 4½ v, joka tykkää katsella hautakivillä olevia lintuja ja enkeleitä.

 

Haudalta toiselle kulkiessa poika kyseli, ketä tänne haudataan. Sanoin, että ikivanhoja. Siihen poika, että tehän olette ikivanhoja. Sanoin, ettei me vielä kuolla. Kysyin vielä, että kuinkas te sitten voitte tulla mummulaan, jos me olemme kuolleet. Pojalla oli selkeä näkemys tulevasta: Sini (isosisko 7 v) ja Miska muuttavat meille, Sini yläkertaan ja hän alakertaan. Asia harvinaisen selvä.

Hupsut jutut sen kun lisääntyvät

Menin käymään sairaalaan hyvän lapsuudenystäväni luokse ja pysäköin auton maksulliseen parkkiin. Sieltä lähtiessä aloin tuumata, mitkä meidän auton rekisterin numerot ovat, kirjaimet olivat hallussa. Ilman rekisterinumeroa ei voi maksaa. Soitin Miehelle kotiin ja kyselin ja hän arveli, että se on 479, johon ystäväni sanoi heti: Ystävä sä lapsien. Niinhän se on, että tuolla numerolla on tämä tuttu lasten virsi.

Jatkoin puhelua ja kysyin, onko tuo numero varmasti oikein. Kun hetkeen ei kuulunut mitään, sanoin, että käy katsomassa autosta. Siihen Mies: Sullahan se auto on. Niinhän se oli. Maksoin 4,50 € ja tulin kotiin.

 Mätäkuun jälkeen pelakuu

Minulle pelargonia on usein pelakuu

 

 

ja hännänhuippu mii 

 Koulut alkoivat

.... ja niin alkoi tulla mieleen omia koulumuistoja, kun lastenlapsista kolmas eli ainut tyttö aloitti ekaluokan. Miten paljon onkaan maailma muuttunut 70 vuoden aikana. 

 

Esiliina edessä suojaamassa mekkoa ja rusetti hiuksissa.Tytöillä ei ollut tietenkään pitkiä housuja muulloin kuin hiihtäessä - eikä aina silloinkaan. Kenkävalikoima oli pieni; kesäkengät, talvikengät, monot ja kumisaappaat.

Tässä on mun pienen kotikylän eka- ja tokaluokkalaiset. Ekaluokalla oli 10 tyttöä ja 3 poikaa! Kaikkien oppilaiden nimet muistan ja tuosta porukasta asuu kylällä vain yksi, me muut olemme lähteneet aikanaan työn perässä muualle. Olen harvemmin laittanut itsestäni kuvia mutta nyt kerron, että olen eturivissä toinen vasemmalta.

Vielä ei ole meidän nimiä tämän päivän pikkulapsilla mutta ehkä seuraava sukupolvi tykkää näistä: 

Kaija-Liisa, Eliina, Marja-Leena, Irja, Saimi, Irma, Riitta, Helena, Hanna

Heikki, Matti, Leila, Annikki, Marjatta, Pirkko, Sinikka, Väinö, Ville

Markku, Kalevi, Heikki, Antero, Jorma, Heikki, Pentti ja opettaja Anna-Maija

Koulukiusaaamista oli ja vaikka kotona siitä kertoi, ei vanhemmat ilmoittaneet opettajalle tai kiusaajan vanhemmille. Ei tullut mieleenkään. Mutta hyvin on pärjätty.

Ei onnistunut!

Keväällä jossain somessa kerrottiin, miten metsään istutetuista perunoista oli saatu hyvä sato. Ostimme keväällä muistaakseni 25 siemenperunaa, josta neljälle ei riittänyt penkkiä. Niinpä lapiolla käänsin vähän metsänpohjaa ja istutin perunat. Taisin pari kertaa kastellakin. Tältä näytti nyt:

 

Jo tuossa vaiheessa epäilin, saammeko perunoita kattilaan. Toinen istutus oli hieman virkeämpi. 

Perunannostopäivät olivat ennenkin aika raskaita ja selkään ottavia. Niin nytkin. Vai oliko se niin?

 

Kuokin perunakräkyllä koko sadon ja tulos on tässä:

  

Olihan se tyhjääkin parempi. Mutta suuresti ihmettelen, miten yksi peruna on vienyt kaiken voiman eikä muille jäänyt mitään. Luonto on julma.

On erittäin todennäköistä, että ensi keväänä jatkamme tavanomaista viljelyä. 

ps. tuo iso peruna on varmaan Annabella -merkkiä.

 Heinäkuun kirjat

Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken

Monet iltasadut on luettu niin, että minä makaan keskellä ja lapset vierellä ja meillä kaikilla on hauskaa. Minä kuulemma luen paremmin kuin vaari. Saattaapi olla hiukan ilmeikkäämpää.

Minä en oikeastaan valinnut tätä kirjaa vaan lukupiirin vetäjämme, joka teki meille listan kesälukemisista. Tämä kirja oli listassa se, jonka olisin itse viimeisenä valinnut. Kokeilin kuitenkin tämänsorttista laatukirjaa, joita vähän vierastan.  Alkusivuilla en oikein innostunut mutta jatkoin äänikirjalla rikkaruohoja kitkiessa. Ja alkasi kiinnostamaan.

Kirjan takakannessa: " Juha Itkosen taidokkaassa romaanissa intohimo ravistelee koko eksistenssiä (oma huom, koko olemassaoloa). Latautunut ja elegantti rakkaustarina saa pohtimaan elämän suuria valintoja. Samalla romaani on kertomus vuosituhannen vaihteen Suomesta ja kirjojen ja kirjallisuuden merkityksestä." Tuossa se oli tiivistettynä.

Kirjan kertoja Lasse on poikamies, lähestyy viittäkymmentä ikävuotta ja on perihelsinkiläinen kulttuurikodin kasvatti. Marja ja Lasse tapasivat jo nuorina, mutta todelliseksi rakkaussuhteeksi heidän tuntemisensa muuttui vasta keski-iässä. Lasse muistelee näitä vuosia, lapsuuttaan ja myös salaisuutta, jota hän ei haluaisi muistella. Kirjaa piti lukea aika hitaasti mietiskelemällä ja usein tuli mieleen jostain lauseesta, että näinhän asia on. En minä osaa sitä tarkemmin kirjoittaa. Kannattaa lukea kirja.

Eppu Nuotio: Elämänlanka

Tämänkin kirjan on lukupiirin vetäjä ehdottanut kesälukemiseksi. Kirja on sarjaa Ellen Lähteen tutkimuksia. Elleniä en ole aikaisemmin tavannut, koska aloitin kirjan keskeltä sarjaa. Siinä Ellen Lähde on väliaikaisesti Berliinissä poikansa perheen kaksosia hoitamassa. Samalla hän seuraa suomalaisen ohjaaja Johannes Svärin uutuuselokuvaa, joka on mukana Berliinin festivaaleilla. Elokuvassa näyttelevät Johanneksen nykyinen vaimo Aino ja myös hänen ex-vaimonsa Elke.

Kirjassa hyppelehditään paikasta toiseen; näyttelijöiden elämään, Ellenin, hänen tyttärensä ja tyttärensä sekä Ellenin Turun kodin vuokralaisen elämää. Kirjaa lukiessa mulla oli selkeä asennevamma; koska kirja oli merkitty dekkariksi, odotin, kuka murhataan ja miten se selvitetään. Olihan sitäkin, mutta paljon enemmän henkilöiden välisiä suhteita, ruuanlaiton eri vaiheita ja jopa kahvinkeittoa kallisarvoisella laitteella. Ja tietenkin eri kohteita Berliinissä. Olihan kirjassa romantiikkaakin.

Kyllähän kirjan luki mutta ei ollut mikään elämys.

Aino Leppänen: Lanka-aitan Anni

 

Tässä edelleen lukupiirin kotiläksy. 

Oulun Torinrannan punaisessa aitassa on käsityönharrastajan pumpulinpehmeä taivas, Lanka-aitta. Kirjan päähenkilölle Annille neulominen on tullut verenperintönä ja hän jatkaa tätinsä perustamaa lankakauppaa. Anni on noin kolmekymppinen sinkku, jonka päivät täyttyvät kaupasta ja illat kotona katsottavista elokuvista ja kutomisesta. Hänen ainoat ystävänsä ovat Torinrannan pikkupuotien pitäjistä mutta käsityöpiirin perustaminen tuo hieman lisää tuloja ja myös ystäviä.

Kirja oli aivan luettava vaikka muutamat jutut vähän ärsyttikin; Anni oli nuori mutta hän ei käynyt juuri missään kaupan ja yläkerrassa olevan pienen asunnon lisäksi. Vaikutti siltä, että ruoka ei ollut terveellisimmästä päästä. Miten kauppan omistava voi yllättyä, kun tili oli lähes tyhjä. Nämä nyt ovat saivartelua mutta mietitytti kuitenkin. Kirjan loppupuolella ystäviä oli jo enemmän ja ehkä talouskin pysyy kunnossa varsinkin tädin jättämän yllätyksen ansiosta.

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

 

Lainasin kirjan, koska Tiina-kirjat ovat tuttuja. Omassa hyllyssä on vain kaksi Polvan kirjaa; Tiina toimii ja Taidat uhota, Hanna-Leena. Mulla on mielikuva, etten ole nuorempana lukenut Polvan aikuisten kirjoja ja ne olivatkin aika vieraita.

Kaikkein mielenkiintoisinta oli lukea Anni Polvan elämänvaiheet;  millainen oli lapsuus ja nuoruus ja miten ja missä hän kirjoitti. Tykkäsin Juha Hurmeen kerronnasta. Tuli paljon uutta tietoa ja varmaan luen omat Polvan kirjat lähiaikoina.

Eira Pättikangas: Talvella päivät ovat pitkiä

 

Kirjan päähenkilö on Sesilia, köyhän äidin tytär, jonka isä on hävinnyt Amerikkaan. Sesilia pääsee apulaiseksi Laimalle, joka muuttaa pienelle paikkakunnalle ja perustaa hattu- ja lakkiverstaan. Sesilia osoittautuu näppäräksi ompelijaksi, joka saa ottaa luokseen asumaan seitsemänvuotiaan pikkusiskonsakin.

Kylällä huristelee remonttimies Valle paikkakunnan ainoalla autolla. Vallella on suuria suunnitelmia, vähän huoleton mutta yrittelijäs mies. Ja hän on kiinnostunut Sesiliasta. Jos on köyhillä huolia, niitä on varakkailla talollisillakin. Mitä tehdä, jos naimisiin aikovat molemmat tulevat omistamaan maatilan; missä asutaan. 

 Kirjaan jäi keskeneräisiä juonentynkiä, jotka saattavat jatkua uudessa kirjassa. Kirjailija varmaan tietää. Kirja on aivan mukava lukea siitäkin huolimatta, että juoni alkoi tuntua tutulta. Olin lukenut sen jo viitisen vuotta sitten. Kirjassa on paljon murteellista teksiä ja moni sana oli vieras vaikka kirjailija, kirjan paikkakunta ja minäkin olemme Etelä-Pohjanmaalta. Ei ole murre samanlaista koko alueella.

Eeva Soivio: Kertaalleen KUOLLUT

 

Kirjan takakannen tekstiä: "Ennen illan esitystä Eeva tuntee merkillistä väsymystä. Hänen astuessaan teatterin lavalle olo on kuitenkin rauhallinen. Kunnes iskee täydellinen voimattomuus. Näkökenttä sumentuu, ja veri tuntuu kakaavankäsistä ja jaloista. Eeva kaatuu korkkarit jalassa näyttämölle. Sydän lakkaa lyömästä."

Kirjan alussa pistäydytään Seinäjoella vuonna 1983, jolloin Eeva sanoo, että hänen sydämensä on tosi vahva, kun se rummuttaa niin kovaa. Eevalla on näytäntö Ryhmäteatterissa 20. huhtikuuta 2023, missä hän kaatuu lavalle ja kuolee. Sairaalassa kerrotaan, että hän oli kuolleena 4 minuuttia ennenkuin hänet saatiin elvytettyä. Kirjassa on tämän jälkeen paljon kuvausta sairaalassa olosta ja siitä, miten Eeva yrittää tajuta, miksi ja miten näin kävi. 

Eeva kertoo tutkimuksista, sairaalan päivistä ja hienosta vieruskaverista Opettajasta. Eevalla on suuri huoli, miten hänen kaksi poikaansa selviävät tästä; pelkäävätkö, että äiti kuolee oikeasti. Pidin kirjan puolivälissä pienen lukutauon ja kun jatkoin, halusin lukea loppuun. 

Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen kootut kommellukset

Tämä kirja on heinäkuun kirjoista suosikkini. Omassa hyllyssä on kaksi kirjaa Viirun ja Pesosen seikkailuista ja tämän lainasin kirjastosta. Yksinäinen Pesonen sai kaverikseen Viirun pienenä kissanpoikasena ja heistä on tullut hyvät ystävät. Ja Viiru onkin tarpeellinen isäntänsä - vai kumpi on isäntä - taloudessa, koska Pesonen on joskus muistamaton tai hajamielinen. 

Kirjojen tarinat ovat vauhdikkaita mutta parasta niissä on kuvitus. Jatkuvasti löytyy pieniä hauskoja yksityiskohtia, joista lastenlapsetkin nauttivat. Monet iltasadut on luettu niin, että minä makaan keskellä ja lapset vierellä ja meillä kaikilla on hauskaa. Minä kuulemma luen paremmin kuin vaari. Saattaapi olla hiukan ilmeikkäämpää. Ja minä nautin kirjoista yhtä paljon kuin hekin. Tämän kirjan ostan itselleni. 

 

Ei pitäisi rehvastella

Aikaisemmin kerroin aika mokasta eli avomaankurkut laitoimme kasvihuoneeseen ja kasvihuonekurkut kärvistelevät avolavassa. Avomaankurkut tykkäävät olostaan ja säilöttäviä kurkkuja on jo tullut ja lisää tulee.

Mulla on ollut jo 1970 -luvusta lähtien leikkuri, jonka modernin nimen opin vasta pari vuotta sitten. Se on MANDOLIINI. Eilen pienimme kurkkuja, minä mandoliinilla ja Mies puukolla. Kerroin, että kerran tai kaksi on pieni haava tullut sormeen vuosikymmenten aikana. Pitäisi keskittyä hommaansa eikä trossailla. Niinpä päästin kurkun liian pieneksi ja leikkasin haavan peukaloon.

  

Onneksi tuli vain pieni viilto peukalonpäähän eikä palaa peukaloa. 

  

Saas nähdä, opinko mitään. Mutta kurkut ovat purkissa.