Tällainen leipomapäivä

Huomasimme, että edellisestä leivinuunin lämmityksestä oli kulunut jo puolitoista vuotta. Kun nyt sattui henki olemaan päällä, se päivä oli tänään tiistaina. Leivän leipominen ja paistaminen leivinuunissa on korkean tason tiedettä ja matematiikkaakin. Miten saa uunin oikean lämpöiseksi juuri silloin, kun leivät ovat kohonneet. Ei ole helppoa. Ja nyt halusin leipoa kunnon ruisleipää. Tässä tulos. Ei muistuta millään lailla Kotiruoka -kirjan kuvia. Vähän naurattaakin, kun katson. Mutta hämmästelin, kun niistä tuli aivan syötäviä.

Tuttavani Raijan neuvosta hain taikinatiinun edellispäivänä aitasta sisälle. Laitoin sinne vettä ja ruisjauhoja ja annoin sen olla yön yli. Taikina ei poreillut, koska tiinussa ei ollut riittävästi vanhaa taikinaa. 

Seuraavaksi piti miettiä, mihin aikaan alkaa uunin lämmitys ja taikinan teko. Siihen meillä on useita laskelmia. Tässä vaiheessa muistelen aina äitäni, joka leipoi joka viikko noin 20 leipää ja arvioi uunin lämmön laittamalla käden uunin "ilmaan" ja niin hän tiesi, onko paistamisen aika. Me tarvitsemme mittarin ja nämä laskelmat.

Lisäsin taikinan juureen vettä, hiivaa, ruisjauhoja, suolaa ja vähän hiivaleipäjauhoja. Taikina oli yhdistelmä äidin ohjetta, netistä löytämäni eteläpohjalaisen ruisleivän ja myös Kotiruoka-kirjan ohjetta eli lähes omasta päästä. Tein mielestäni sopivan taikinan mutta kun aloin leipoa, huomasin, että liian löysää tein. Sain leivät leivottua ja jätin kohoamaan. Ongelmana oli, että kohonneet leivät olivat liian pehmeitä; osa leivistä ei suostunut menemään suorana leipälapioon vaikka Mies on taitava tuikkaamaan lapion leivän alle. Olin tehnyt muutaman liian suuren leivän eiväkä ne sopineet leipälapioon ja osa taikinasta jäi roikkumaan. Niinpä halkaisin leivät ennen uuniin vientiä. 

Ennen leipiä paistoimme kuumassa uunissa pitsan ja kropsun eli pannukakun. Ja jälkilämmössä lihaa. Ei hassumpi päivä. On hyvä, kun saa jatkaa opettelua.