Joulukuun luetut kirjat

Jane Harper: Luonnonvoimat

 

"Viisi kollegaa pakkaa reppunsa ja lähtee luontoon hiomaan tiimitaitojaan. Naisporukan keskinäiset suhteet ovat vähintäänkin mutkikkaat, ja ne mutkistuvat entisestään, kun yksi heistä katoaa. Mutta miksi jäljelle jääneet kertovat kaikki katoamisesta erilaisen tarinan? Ja mitä tekemistä kadonneen naisen kanssa on keskusrikospoliisin Aaron Falkilla, jonka on nyt kiiruhdettava erämaan sydämeen?"

Näin kirjan takakannessa eikä dekkarista voi oikeastaan muuta kertoakaan. Tytär suositteli kirjoittajan Kuiva kausi -kirjaa, josta tykkäsin ja luin sen marraskuussa. Luonnonvoimat oli myös mielenkiintoinen kirja. Vaikka tämä on kirjastossa dekkarien osastolla, paljon siinä on ihmissuhteista työpaikoilla ja perhe-elämän vaikeuksista.

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa

 

Tämä kuuluu niihin kirjailijoihin ja kirjoihin, joita olen karttanut. Nyt kuitenkin meidän Eläkeliiton lukupiirin vetäjä Merja laittoi minutkin lukemaan Haahtelaa. Pitkään se oli odottamassa lukuvuoroa yöpöydällä. 

Kirjan minä on nelikymppinen mies ja perhoskerääjä, joka matkustaa Yorkshiren rannikolle kirjeystävänsä Sergein luo maalaamaan akvarelleja harvinaisista perhosista. Hän pelkää pian kuolevansa ja haluaa jättää perinnöksi kirjan perhosista. Sergei on huomattavasti miestä vanhempi Venäjältä vallankumousta paennut emigrantti ja juutalainen, joka Pariisin kautta päätyy Englantiin.

Päähenkilö maalatessaan muistelee samalla suhdettaan vanhempiinsa ja nuoruuden rakkauteen. Äiti oli pitkään mielisairaalassa, jossa mies tutustui siellä olleeseen nuoreen Saaraan, jonka kanssa ystävyys säilyi pitkään. 

Kirja kiehtoi ja se piti lukea kokonaan. Mietin, pidinkö siitä vai en. Kirjassa oli minulle liikaa pohdintoja asioista, jotka eivät avautuneet tai en jaksanut pysähtyä ja miettiä niitä tarkemmin.Mulle kun juoni on kirjassa tärkein.

Ann Cleeves: Kiven varjo

 

Olen lukenut Cleevesin Vera Stanhope -kirjat mutta tätä Shetlanti -sarjaa en ole tainnut aikaisemmin lukea. Muutaman jakson olen teeveestä katsonut. Kirjan päähenkilö Jimmy Perez on muuttanut uuden perheensä kanssa Orkeneysaarille, jossa asuu hänen hyvä lapsuudenystävänsä Archie. Mies löydetään kuolleena läheltä entisiä arkeologisia kaivauksia. Saarilla on pitkä historia ja myös arkeologiset löydökset liittyvät rikosten selvittelyyn. Eivätkä murhat tähän lopu.

Kirjassa on paljon henkilöitä ja paikkoja, joita pitäisi muistaa. Onneksi kirjan alussa on kartta saarista. Epäiltyjä on paljon ja tekijän motiivit viittaavat vahvasti noihin löydöksiin. Mutta onko se motiivi?

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

Lukupiirit innostavat lukemaan kirjoja, joita en itse lainaisi kirjastosta. Onneksi lukupiirin vetäjä Merja oli valinnut tämän 116 -sivuisen kirjan tammikuun piiriin. Joulun alle oli tämä kirja oikein nappiosuma.

Kirjassa eletään vuoden 1985 jouluviikkoa irlantilaisessa pikkukaupungissa. 

Noin nelikymppinen Bill Furlong kuljettaa asiakkailleen pääasiassa hiiltä mutta muutakin poltettavaa. Hänellä on hyvä vaimo ja neljä tytärtä sekä työntekijöitä firmassaan. Bill vie hiiliä luostariin, missä hän tapaa nuoren tytön, joka on "sijoitettu" luostarin pesulaan, kun on saanut aviottoman lapsen. Bill järkyttyy tytön kohtalosta ja saa hänet asetumaan kirkkoa ja tuomitsevaa ilmapiiriä vastaan. Ja koko kaupunki toivoo, ettei kukaan puuttuisi luostarin nunnien toimintaan ja elämä jatkuisi ennallaan. 

Billin äiti oli 16 -vuotias, kun hän sai aviottoman lapsen. Bill ajattelee, että se olisi ollut hänen äitinsäkin kohtalo, ellei piikomispaikan rouva olisi antanut äidin ja lapsen jäädä tilalleen. 

Kirja oli hieno, kertoo irlantilaisen herkän ja ymmärtäväisen ja ajattelevan miehen ja hänen perheensä elämästä. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Mikael Niemi: Silkkiin kääritty kivi

 

Luin takavuosina Niemen kirjan Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä ja tykkäsin. Siksi lainasin Niemen uusimman kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat 1930 -luvulle pääosin Pajalaan Tornionjokilaaksoon Ruotsin puolelle. Kirjan veljekset Wilhelm ja Eino saavat hyvin erilaiset eväät elämäänsä; Wilhelm saa vauraan kotitalon, on merkittävä mies paikkakunnalla ja vielä lestadiolaissaarnaaja ja Eino pahaisen torpan ja epäonnistuu toimissaan ja löytää uskonsa kommunismista.

Maaseudun torpparit ja muu työväki nousee vaatimaan oikeuksiaan tietyömaan rakentamisen yhteydessä. Raskasta työtä nälkäpalkalla tekevät miehet menevät lakkoon. Siinä jokainen valitsee puolensa. Myös kansallissosialismi nousee ja tulehduttaa sukulaisuussuhteita. Kirja alkaa kuitenkin siitä, kun vuonna 2017 suota kaivettaessa kaivinkoneen kauhaan tulee ruumiin jäänteitä. Tässäkin kirjassa eletään eri aikatasoissa ja kirjaa lukiessa mietin, mitenkähän tuo löytö liittyy muihin kirjan tapahtumiin. Selitys löytyy aivan tarinan lopussa. 

Eräässä kirja-arvostelussa ihmetellään sivujuonnetta, jossa kerrotaan Einon tyttärenpojan ja tämän tyttären kyvystä ennustaa eli nähdä mm. kuolemia etukäteen. Se oli kuitenkin aivan mielenkiintoista luettavaa. Kirjassa on 510 sivua, ehkä hiukka vähempikin olisi riittänyt mutta mielelläni luin.

Harri Harju: Etelä-Pohjanmaan lasten satukirja - parahia tarinoota kersoolle ja aikuusille

 

Tämän vuaren viimmeeseksi kiriaksi sopii parahultaasesti tämä satukiria, jota mun kortesjärvinen likkakaveri Hannele kehuu. Ja kehuu vaikka likka on Kuhumoosista ja käyny koulunsa Jämsäs. Toki se on asunu tääläpäin ja muutaman vuasikymmenen.

Täs kirias on meille kaikille tuttuja satuja meirän murtehella. Täs on yksi sivu sarusta kolome piäntä porsasta.

 

...  ja Rinsessa Ruususesta

Mua on tuata murtehen säilymistä haitannu se, kun koko tyäaikani oon joutunu kirioottamahan kiriakiälellä. Ei sinne passannu tuallaasta teherä. Mun äitee on ensimmääsenä puhunu rauman murtehella eikä sille ollu tarttunu kaikkia pohojalaasia sanoja vaikka asuu täälä kualemaansa saakka. Ja kotona äitee puhuu palio enemmän kuin isä, etteivät tosivanahat sanat jäänehet päähäni.

Mutta oli tosi hauska lukia nuata satuja. Joku meinas, notta taisi olla vaikiaa kiriottaa näin muttei se ollu. Jostaki nuata sanoja vaan pulupahti.

Vilikasta Uutta Vuotta! Lukemattomia kirioja piisaa!