Taas hupsuja ajatuksia
Luen parhaillaan Suvi Ratisen kirjaa Pakolainen, jonka aiheena on Aino Kallaksen pakolaisvuodet Ruotsissa. Sitä lukiessa alkoi kiinnostaa muutenkin Aino Kallaksen elämänvaiheet. Ja apu oli lähellä: tietenkin googletin ja sain runsaasti tietoa.
Siitä tuli mieleen, että miten valtavasti on ympärillä oleva elämä muuttunut vaikkapa viidenkymmenen vuoden aikana. Ensimmäisessä työpaikassa vuonna 1968 minun tärkeimmät työkalut olivat kirjoituskone ja kalkkeeripaperi.
Olisi se aika metkaa, kun entisin keinoin haettaisiin tietoa vaikkapa kesken keskustelun.
Jos puhuttaisiin urheilusta..
kantaisin yläkerran kirjahyllystä nämä kaikki nämä kirjat tai valitsisin kirjan vaikkapa raviurheilusta. Ja mitenkäs iskiaisesta pääsisi eroon?
Kipaisen vinttiin ja raahaan (jos iskiaksen takia pystyn) nuo lääkärikirjat alas ja jatkamme keskustelua.
Meidän lastenlapsista vanhin on neljännellä, toinen ekalla ja kolmas eskarissa. Kun nämä kyselevät jotain, menemme vinttiin ja esittelen kirjat heille ja etsimme ongelmaan ratkaisun. Tämä pitää kokeilla ja kattoa, mitä tuumaavat.
Tietosanakirjat olivat 1970-luvulla kova sana. Ja kauppamiehet olivat tehokkaita. Minäkin tilasin sarjan, kun satuin liftaamaan kauppiaan kyytiin. Yhden kerran kirja oli tarpeen: kun luin yo-kirjoitusten realiin, luin tiiviin tekstin Suomen historiasta. Ja auttoi. Jos ihmettelit, miten ja millä lukiolainen ostaa tuollaisia kirjoja, täytyy selvittää, että olin työssä käyvä iltalukiolainen.
Joo kyllä tietokirjat on kokenut kovan inflaation. Mun lapsuudessa isällä oli Pikkujättiläinen - sen ajan tietosanakirjasarja. Siis vain yksi paksu kirja. Se taisi minun käsissäni suurimmaksi osaksi hajota ja ostin isälle samanlaisen joskus 1990-luvulla. Jaa - missähän se onkaan. Lapsena "luin" kirjaa ja kun siellä oli sivu jossa oli eri hevosrotujen kuvia niin minä luettelin mikä hevosista oli minkäkin naapurin. Kyllä tuolla kirjahyllyssä olisikin paljon poislaitettavaa tietokirjallisuutta.
VastaaPoistaPitäisi kokeilla katsella tietokirjoja lastenlasten kanssa. Niissähän on hyviä kuviakin. Jos vain saisi heidät vähän pysähtymään. Minä en hevosroduista tiedä, mutta vieläkin muistan, minkä nimisiä hevosia oli kotona ja lähinaapurissa. Meillä oli Erkku (äreä) ja Hippuli (rauhallinen).
VastaaPoista