Marraskuun kirjani

Kaija Vähäsöyrinki: Maan nälkä. Etelä-Pohjanmaalta Nivalaan

Joissain aikaisemmissa sukututkimukseen liittyvissä artikkeleissa kerrottiin, miten paljon Etelä-Pohjanmaalta muutti 1900 -luvun alkupuolella Keski-Pohjanmaalle, josta varakkaammat ostivat maatilan mutta suurin osa raivasi pellot itselleen yleensä soista. Selasin meidän seurakunnan muuttaneita vv. 1904-1918, jolloin noin 100 henkilöä muutti pääasiassa Oulaisiin mutta myös naapuripitäjiin. Kirjassa on kerrottu hyvin tarkkaan Nivalaan muuttaneiden elämää. 

Etelä-Pohjanmaalta muuttaneet olivat usein maatalon nuorempia poikia, jotka halusivat omaa maata, kun vanhin poika pääasiassa sai kotitalon. Myös torpparit ja mäkitupalaiset tavoittelivat omaa maata.

L.M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla

Tässä jatkoa viime kuun kirjoihin eli Runotytön toinen osa. Emilia on päässyt oppikouluun niinkuin kääntäjä nimittää koulua. En tiedä, voiko kanadalainen vastaava koulu olla tämän niminen? Voi tai ei niin sinne Emilia pääsi. Hän halusi asumaan yhdessä ystävänsä Ilsen kanssa mutta joutui ankaran ja epäluuloisen Ruth-tädin taloon.

Kirjassa on onnen hetkiä mutta Emilia kokee vastoinkäymisiä oppilaiden kateuden ja kylän ahdasmielisyyden vuoksi. Lukiessa ajattelinkin, että viime vuosisadan alkukymmenillä on varsinkin tyttöjen ja nuorten naisten elämässä ollut tiukat rajat, joita olisi tullut noudattaa. Tämä tyttöpari ei aina noudattanut. 

Tärkeintä Emilialle on kuitenkin kirjoittaminen. En kirjoita tämän enempää, koska te Runotytön "löytäneet" tiedätte, millaista Emilian elämä kouluaikaan oli.

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

 

Edellisessä jutuissa kerroinkin, että olin kuuntelemassa Kajantoa kirjastossamme ja tykkäsin hänen tyylistään kertoa urastaan ja kirjoistaan. Tämä Korvapuustikesä on ensimmäinen hänen kirjoistaan, jonka luin.

Helsingissä ruokamediassa työskentelevä Krisse saa siitä kyllänsä, otta lopputilin ja lähtee mummonsa luo Keski-Suomeen ja mummon kahvilaan. Mummo on telonut jalkansa ja Krisse tulee kuin taivaan lahjana hänen avukseen ja pian vastaamaan koko kahvilasta. Koska Krisse on koulutukseltaan kokki, hän tuo uusia tuulia kahvilaan ja tutustuu uudelleen entiseen poikaystäväänsä ja myös nuoreen mutta varattuun kunnanjohtajaan. 

Kirjan takakannessa todetaan, että kirja on ahmimiskirjallisuutta viihdenälkäisille. Kahvila Koivu -sarjaan on tullut vielä kaksi osaa, jotka varmaan jossain vaiheessa luen. Kirja oli mielestäni hyvää viihdekirjallisuutta, ei imelä, sisältää myös muutaman hyvän ruokareseptin.

Jane Harper: Kuiva kausi

 

"Kiewarran kaupunki Australiassa kärsii vuosisadan pahimmasta kuivuudesta. Kahteen vuoteen ei ole satanut ja koko kaupunki on kuin painekattila. Lopulta katastrofaalinen kuivuus johtaa Hadlerin perheen raakaan surmaan. Poliisi Aaron Falk saapuu hautajaisiin vastentahtoisesti. Vuosia sitten Kiewarrassa tapahtui jotakin, minkä seurauksena Aaron ajettiin ulos kaupungista. Ja nyt tuo jokin pakottaa Aaronin jäämään tutkimaan tapausta."

Näin kirjan takakannessa. Koska tämä on dekkari en kerro juonta mutta ei tuo surma suoraan johtunut kuivuudesta vaan aivan muusta. Pikkukaupungissa muistetaan edelleen kahdenkymmenen vuoden takaiset kuolemat ja päätellään syylliset. Asukkaat tuntevat toisensa ja osan salaisuuksista. 

Tämä oli ensimmäinen lukemani Harperin kirja ja tykkäsin. Pysyin hyvin "kartalla" ja piti myös kartasta katsoa, missä päin maata tuo pikkukaupunki on. Se on itärannikolla pohjoisosassa Papua Uusi-Guinean suuntaan. 

Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli

Kirjan takakannen tekstiä: "Nils Vik on tavallinen mies, jolla on yksinkertainen työ: hän ajaa kyytivenettä vuonolla, kuljettaa kaikenlaisia ihmisiä matkalla kuka minnekin. Mutta tänään hän ajaa reitillä vihoviimeistä kertaa, sillä on hänen pitkän elämänsä viimeinen päivä. Tänä viimeisenä päivänä hän palaa muistoihinsa ja käy läpi kaiken sen, mitä on elämässään rakastanut - ihmiset, hetket, maisemat."

Tämä on niitä kirjoja, jotka voisi olla omassa hyllyssä ja jonka voisi lukea uudelleen ilman kiirettä. Mulla kun on aina juoni tärkeää. Meni hetken, että huomasin Nilsin kuljettavan kuolleita ihmisiä, joita hän oli työssään tavannut. Mukana viimeisellä matkalla oli Luna-koira, joka oli kuollut nuorena rekan alle mutta jonka kanssa oli hyvä jutella. Nils ottaa jokaisen matkalaisen heidän laituristaan ja vie päätepisteeseen. Välillä hän muistelee rakasta vaimoaan Martaa ja heidän kahta lastaan. Tuntien kuluessa Nils käy läpi elämänsä ja venekyytiensä kohokohtia ja kipupisteitä. Illan pimennyttyä asiat on käsitelty ja Nilsin viimeinen päivä päättyy.

Kirja oli hieno.

L.M.Montgomery: Runotyttö etsii tähteään

Kirjan takakannen teksti kertoo:

"Emily Starr on varttunut nuoreksi aikkauiseksi. Hän menestyy kirjoittajana ja saattaa pian kutsua itseään kirjailijaksi. Emily kihlautuu, mutta voiko läheinenkään ihminen ymmärtää hänen tarvetta kirjoittaa? Onko parempi elää yksin, jos se, jota sisimmässään tietää rakastavansa, on lupautunut toiselle. "

Ties miten monta kertaa olen lukenut tämän trilogian, tiedän, että Emily löysi tähtensä.

Satu Rämö: Tinna

 

Tinna on Hildur -sarjan viides osa ja olen lukenut kaikki edelliset. Olin varausjonossa 29. mutta onneksi sain ystävältäni Leenalta pikalainan loppuviikon luettavaksi. Kirja on nopealukuinen ja mielenkiintoinen.

Tinna on kirjan päähenkilön rikostutkija Hildur Runarsdottirin, äidin nuorin sisko. Kun Hildur oli lapsi, hänen vanhempansa kuolivat ja Tinna otti äidin roolin. Tinna on muistaakseni nuorena sokeutunut ja sinkku, jolla on kumppani Ivar. Ikääntyessään Tinna on alkanut selvittää, miksi hänen sisarensa Hulda lähti Kööpenhaminaan ja sieltä Färsaarille. 

Syksyllä kerätään lampaita vuorilla ja siellä tehdään järkyttävä löytö: korppien nokkima naisen ruumis. Hildur löytää yhtäläisyyksiä aikaisemmin löytyneeseen kuolleeseen naiseen ja siirtyy selvittämään rikoksia Länsivuonolta Reykjavikiin. Siellä hän joutuu tekemään yhteistyötä entisen miesystävän kanssa, joka oli jättänyt hänet aikoinaan.

Kirjassa palataan Tinna -tädin menneisyyteen vuoteen 1975, jolloin Islannin naiset lakkoilivat ja vaativat palkkatasa-arvoa. 16 -vuotias Tinna on mukana mielenosoituksessa ja kaipaa isosiskoaan Huldaa, joka lähti työnhakumatkalle Kööpenhaminaan.

Dekkarista on hankala kertoa, kun en halua paljastaa liikaa. Jos olet tykännyt Rämön kirjoista, tämäkin kannattaa lukea. Siitä huolimatta, että Hesari toteaa, että dekkari on tasapaksu viihdetuote ja syvällisempää sisältöä kaipaaville kirja ei tarjoa paljon. Kirjasähkökäyrä -blogissa kirjaa kuitenkin kiitellään. Niinhän se on, että yks tykkää yhdensorttisesta ja toinen toisenlaisesta. Minä tykkäsin.

 Joululta alkaa tuntua

Selailin päiväkirjaani ja huomasin, että pari vuotta sitten olen tähän aikaan tehnyt lanttu- ja maksalaatikot pakasteeseen. Ja aina liian paljon. Niinpä tilasin tuttavaltani Sirkalta laatikot, joten siltä osin joulu voikin jo tulla. Porkkanalaatikot teen itse. Olen sopivasti laiskistunut.

Joulua enteilee ulko-ovikin.

Ei se aivan itsestään tullut.

 

Viisi ja puoli metriä pitkän köynnöksen tekemiseen meni tunnin verran mutta havujen keräämiseen ei tunti riittänyt. Onneksi löysimme metsän, jossa oli kaadettu ja karsittu kuusia ja niitä oksia saa ottaa ilman maanomistajan lupaa. Näin sanoi Mies ja olin samaa mieltä. Ei ollut kuivaa hommaa, kun räntäsateessa napsimme 20-30 -senttisiä oksia kolme Ikean isoa kassillista. No, saimme ulkoilmaa.

Köynnöksen kiinnitykseen meni aikaa; verstaassa kiersimme valot köynnökseen, Mies nosti ylös eikä valot syttyneet. Jossain vaiheessa oli johto vaurioitunut eikä auttanut muuta kuin hakea uudet. Ja köynnös alas ja valojen kierto ja uudelleen ylös. Mutta kannatti. 

 Kummallinen isänpäivälahja

Eilinen juhlapäivä on ohi ja meidän pakastimen ovessa on onnittelukortit viideltä lastenlapselta. Täytekakku, ässät ja pullat on syöty ja raparperimehu juotu.

 

Mikä on lahja, jonka antaja antaa mutta saaja ei oikeastaan saa sitä?

 Oli minullakin suunnitelmissa muistaa Miestä vaikkei hän mun isä olekkaa. Lauantaina aioin Keskisen kyläkaupasta ostaa raaputusarpoja, jotka ovat aina toivottuja lahjoja. Eipä ostaminen onnistunutkaan, kun minulla ei ole veikkauskorttia. 

Isänpäiväaamulla pyysin Miehen mukaan meidän Nesteelle, josta ostin arvat. Miestä tarvittiin siihen, että hän näytti korttiaan. Mies näytteli yllättynyttä. Viime vuonna tytär osti arvat ja joutui sitten hakemaan isälleen noin viiden euron voiton. 

Raaputusarpalahja on se kummallinen lahja; minä annoin lahjan, mies raaputti eikä yhtään voittoa tullut.

Se on loppu nyt....

... tarkoitan puutarhatöitä. Perjantaina veimme viimeiset haravointijätteet jäteasemalle ja oli hyvä laittaa vaatteet pesukoneeseen. 

Alkuvuoden suunnilleen maaliskuusta alkaen alan odottaa puutarhaan pääsyä ja lokakuussa jo kyllästyttää. Tällaista vuodenkiertoa. Puutarhurit suosittelevat, että on hyvä jättää lehdet ja perennoiden varret talveksi maahan mutta siihen emme suostu. Meille on ilmaantunut yllättäen ja pyytämättä kotiloita emmekä halua niille sopivia talvehtimispaikkoja. 

Pari viikkoa sitten kolme isointa lastenlasta 6-10 v olivat meillä haravointihommissa täydellä ylöspidolla. "Työ" aloitettiin kattilallisella riisipuuroa. Mumma, pikkumummo ja minä kuulemma teemme parempaa riisipuuroa kuin heidän äitinsä! Olemme ylpeitä. Sitten haravoitiin ja kerättiin 129 kotiloa, joista jokainen sai palkaksi 21,50 € ja pikkurahan haravoinnista. Olemme maksaneet jokaisesta kotilosta 50 senttiä, koska annamme rahaa vain tehdystä työstä.

Haravoinnin päätteeksi tarjosin lasten toivomaa ruokaa: kuoriperunat ja jauhelihasoosi. Ja jokainen halusi itse kuoria perunat. Salaatteja meni lisäksi iso kipollinen. Ei hassumpi iltapäivä.

 

Kun liikunta omalla tontilla vähenee, on pakko lähteä kävelemään. Se ei ole mielipuuhaani mutta ei sitä passaa liikaa keinutuolissakaan istua. Itteä pitää käskeä, kun Mies ei ehdota lenkkiä.

 

Pieniä ilonaiheita

Amatsoninlilja

Tai ei oikeastaan mitään pieniä vaan aika isoja. Sain noin vuosi sitten ystävältäni Hannelelta amatsoninliljan alun ruukkuineen. Ja nyt yllättäen se kukkii - ja vielä marraskuussa! En ole tätä kukkaa koskaan aikaisemmin kasvattanut ja siksi nuo kukat ovat yllätys. Niissä on vain yksi hankala ominaisuus. Kukat ovat alaspäin ja olen katsellut niitä melkein polvillani. 

Maija Kajanto - mielenkiintoinen

Kirjastossamme oli eilen vieraana viihdekirjailija Maija Kajanto, joka kertoi hauskasti urastaan ja kirjoistaan. Ei tullut aika pitkäksi.
Kajanto oli minulle aika vieras kirjailija, kerran pikaisesti luin Hesarista hänen haastattelunsa.  Katsoin, että viime vuonna hänen kirjansa olivat myytyjen kirjojen sijalla 11. Aikamoinen saavutus ja se osoittaa, että viihdekirjoille on varsinkin näinä ankeina kysyntää.

En ole aikaisemmin lukenut hänen kirjojaan mutta nyt lainasin ensimmäisen kirjan Korvapuustikesä. Kun olen lukenut, kerron kommenttini Marraskuun kirjoissani.